Jose Mourinho kertoi keskustelleensa Dele Allin kanssa: “Löysimme yhteisen pohjan”

Tottenham-luotsi Jose Mourinho puhui keskiviikkona lehdistölle siirtohuhujen alla olleen Dele Allin tilanteesta. Lehtitietojen mukaan Alli olisi siirtynyt tammikuun ikkunassa PSG:hen, mutta Tottenham esti siirron toteutumisen.
Mourinho kertoi odottavansa Allin palaavan pian joukkueharjoituksiin loukkaantumisen jäljiltä. Hän oli keskustellut henkilökohtaisesti Allin kanssa tiistaina.
– Kävin hänen kanssa hyvän keskustelun. Puhuimme niistä asioista, mistä te kysytte. Mielestäni löysimme yhteisen pohjan. Me tarvitsemme hyvän Dele Allin takaisin, Mourinho sanoi keskiviikon lehdistötilaisuudessa.
– Keskustelu ei tee ihmeitä eikä saa pelaajaa fyysisesti kuntoon. Mutta uskon, että se oli tarvittava motivaatiolisä, minkä hän tarvitsee tullakseen takaisin niin nopeasti kuin mahdollista. Uskon, että kun hän on fyysisesti valmis, niin hän on myös henkisesti hyvässä tilassa, Mourinho jatkoi.
Alli on ollut sivussa kohta neljä viikkoa. Mourinho ei osannut vielä kertoa, koska hänet nähdään seuraavan kerran viheriöllä.
Tottenham isännöi torstaina isossa ottelussa Chelseaa. Matsi on nähtävissä Elisa Viihde Viaplayssa sekä V sport jalkapallo -kanavalla.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Oliver Lindell aloitti BMW PGA Championshipin erinomaisesti
- Oliver Lindell jälleen upeaan suoritukseen
- Ilves ja KalPa varmistivat jatkopaikan CHL:ssä
- Max Verstappen palasi voittajaksi
- Max Verstappen ajoi paalulle Monzassa
- Lukko vahvana Saksassa
- KalPa reiluun voittoon – myös Ilves puhtaalla pelillä
- CHL:ssä toinen peliviikko edessä
- Ryder Cupin joukkueet valittu
- Liverpool kaatoi Arsenalin huippukamppailussa