Jordanin Jäljillä: Tarinoita NBA-maailmassa

Jukka Toijala ja Lassi Tuovi ovat Suomen koripallomaajoukkueen apuvalmentajia. Miehet viettävät tällä hetkellä välivuotta seurajoukkueen valmennuksesta, ja ovat syksyn aikana reissanneet ympäri Eurooppaa tutustuen koripallon saloihin. Helmikuun alussa T&T pakkasivat kassinsa ja suuntasivat ison meren taakse Amerikkaan opiskelemaan paikallista toimintaa viiden viikon ajaksi. Matkan varrella tavataan tuttuja ja varmasti myös mielenkiintoisia ihmisiä koripallon parista, kun nämä herrat matkaavat ympäri uutta mannerta Jordanin Jäljillä…
Herätyskellon ääni ei tänä aamuna vihlonut tärykalvoja normaalilla tavalla. Puhutaan NBA-maailman harjoittelusta mitä tahansa, on poikkeuksellista päästä seuraamaan maailman parhaimman liigan joukkueen harjoittelua. Me olimme saaneet tähän Markon ansiosta mahdollisuuden Lakersin organisaatiossa. Tänä aamuna oli siis koripallovalmentajan karkkipäivä.
NBA All stars – tapahtuma tarkoitti myös huippupelaajille monen päivän lomaa koripalloilusta. Lakersin joukkueesta osa oli viettänyt sitä esimerkiksi Bahamalla. Omassa valmennuksessa Korisliigassa joutui aina joulutauon aikana jännittämään, pääsevätkö amerikkalaiset palaamaan lennoillansa ajallaan Suomen kamaralle. Samat ongelmat ovat näköjään myös isossa maailmassa. Yhden pelaajan yksityiskone kun oli nimittäin vioitellut sen verran, että ehtiminen ensimmäisiin treeneihin ei tällä kertaa onnistunut. Kyseessä ei kuitenkaan tähti-Bryant, joka siis edelleen luottaa mieluummin omistamaansa helikopteriin.
Yleisenä huumorina joukkueen keskuudessa oli tietenkin huominen siirtotakaraja. Lakersinkin pelaajat ovat huhuissa mukana, kun moni seura rakentaa viimeisiä palasia tulevia pudotuspelejä ajatellen. Jotkut pelaajat ihmettelivät halliin saapuessaan vastaan tulevalle joukkuetoverille ”What, are you still here?”. Joukkueen johtohahmo Kobe Bryantkin tosiaan ilmestyi paikalle, tosin todetakseen vain venyttelemässä olevalle joukkueelle, että tuli hyvästelemään muutaman kaverin. Heitä kun ei kuulema enää huomenna täällä nähdä! Raakaa huumoria, jossa ikävä kyllä piilee totuus…
Harvoin on karkkipäiviä kaksi peräkkäin. Meillä näin kuitenkin on, sillä torstai kuluu Lakersin treenien lisäksi huippukamppailussa Clippers – Spurs. Yritetäänpäs päästä Press-passeillamme kiusaamaan Parkeria ja Diawta ensi kesän ”tansseista”…
Kuvia tipahtelee tulevina päivinä osoitteeseen www.facebook.com/jordaninjaljilla
-L-

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Florida jyräsi Edmontonin
- Florida tasoitti NHL-finaalit
- Edmonton vei NHL:n avausfinaalin
- Ilves sai paikan Eurooppa-liigan karsinnoissa
- Aleksander Barkov voitti kaksi arvostettua palkintoa
- Oscar Piastri vankisti johtoaan MM-sarjassa
- Oscar Piastri paalulle
- Rallicross mukaan Viaplayn urheilutarjontaan
- Kasperi Kapanen sinetöi Edmontonin finaalipaikan
- Florida jyräsi finaaliin
- Suomalaislegendan poika solmi ensimmäisen veikkausliigasopimuksensa
- Ex-Valioliigapelaajan seksikuvat tulikuuman tyttöystävän kanssa vuotivat julkisuuteen
- Florida jyräsi Edmontonin
- Florida jyräsi finaaliin
- Florida tasoitti NHL-finaalit
- Kuinka paljon sinä maksaisit tästä harvinaisuudesta? Jari Litmasen tyylikäs pelipaita 25 vuoden takaa myynnissä
- Kuva: Seksikäs ampumahiihtäjä poseeraa alasti
- Maailman paras pelaaja taas kohta Barcasta? – ”Niin älykäs pelaaja!”
- Mäkilegenda Matti Nykänen raivoissaan: ”Ihan täyttä kusetusta ja hyväksikäyttöä”
- ”Rakastan pyllyäsi” – Suomalaisen NHL-pelaajan 19-vuotias tyttöystävä mielettömässä bikinikuvassa