Jokerien uusi tykki: ”Ihan päätyyn asti”
Kuva: Getty Images
Jokerit esittelee verkkosivuillaan Suonenjoen lahjan suomalaiselle huippujääkiekolle. Iiro Pakarinen liittyi Jokereihin toisen KHL-seura Barysin kokoonpanosta tälle kaudella ja solmi kolmen vuoden sopimuksen.
Lajivalinnan iso käänne tapahtui, kun Suonenjoelle rakennettiin jäähalli 1997. Sitä kautta Pakarinen otti ensimmäiset askeleet kohti jääkiekkoilijan ammattia.
– Jos se olisi sinne 8-9 kilometrin päähän tullut, niin en tiedä, olisinko koskaan edes jääkiekkoa aloittanut. Halli tuli lopulta ihan lähelle ja sitä kautta aloitin jääkiekon kuusivuotiaana. Siitä se lähti, enkä usko, että minusta olisi ilman sitä hallia tullut jääkiekkoilijaa, Pakarinen kertoi Jokerien verkkosivuilla.
Tämän jälkeen ura eteni KalPan ja HIFK:n kautta aina NHL-kaukaloihin. Neljä vuotta Pohjois-Amerikassa vaihtui kahdeksi kaudeksi KHL-kiekkoa idässä – ja nyt urallaan myös MM-hopeaa voittanut Pakarinen palaa Helsinkiin: kovin tavoittein.
– Äärettömän onnellinen ja etuoikeutettu olo oli, kun sellaisen sopimuksen sain. Yritetään mennä kolmen vuoden aikana ihan päätyyn asti. Henkilökohtaisesti pyrin pelaamaan urani parasta jääkiekkoa seuraavan kolmen vuoden aikana, Iiro Pakarinen kertoo Jokerien verkkosivuilla.
LUE MYÖS:
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Antti Aalto lensi pisteille Falunissa
- Arsenal vankisti sarjajohtoaan Valioliigassa
- Suomen joukkue Rukan maailmancupin osakilpailuun nimetty
- Las Vegasin osakilpailussa skandaali – molemmt McLarenit hylättiin
- Lando Norris paalupaikalle Las Vegasissa
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Lukko jyräsi jatkoon CHL:ssä
- Oliver Kapanen pörssikärkeen
- Anaheim-kapteenilta upeaa heittäytymistä – fani sai kuulla tulevan esikoisensa sukupuolen uskomattomalla tavalla!
- Dopingkäryt jatkuvat: Nyt kärähti keihään hopeamitalisti!
- HJK:lle massiivinen takaisku ennen Mestarien liigan elintärkeää ottelua – luottopelaajan kausi ohi!
- Huuhkajat hurjina maailmalla
- Jordanin Jäljillä: Video – suomalaispelaajalle dramaattinen tappio
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Marca: Herkkä Gerard Pique purskahti itkuun ottelun jälkeen – ”Tämä on ollut kauhein kokemukseni”
- Valmentaja paljasti: Manchester Unitedin kapteeni vaihtuu – ”Hän on lähdössä”
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Virtanen uskoo Norjan kaatuvan – ”pystymme voittamaan”