Jokereille MM-tason vahvistus
Kuva: Getty Images
KHL-kauteen valmistautuva Jokerit kertoo tehneensä kahden vuoden sopimuksen puolustaja Topi Jaakolan kanssa.
Jaakola, 30, on pelannut kaksi viime kautta KHL:ssä. Hän edusti viime kaudella sarjan finaaleihin edennyttä Lev Prahaa ja teki 48 runkosarjaottelussa tehot 9+4=13. Pudotuspeleissä Jaakola teki 11 ottelussa pisteet 0+1=1. Kaudella 2012-13 hän edusti KHL:n Amur Habarovskia.
Neljissä MM-kisoissa pelannut Jaakola voitti maailmanmestaruuden keväällä 2011 Bratislavassa. Viime kaudella hän pelasi kahdessa Euro Hockey Tourin turnauksessa. Yhteensä maaotteluita on vyöllä 78.
-KHL on raskas sarja, joten kokoonpanossa on oltava laajuutta. Jaakola on erinomainen lisä puolustukseemme, sanoo Jokereiden GM Jari Kurri helsinkiläisseuran verkkosivuilla.
-Jaakola on pelannut Euroopan parhaissa liigoissa ja ollut luotettava palanen menestyvissä joukkueissa. Hän on kokonaisvaltainen pelaaja, joka pystyy suorittamaan korkealla tasolla illasta toiseen, Kurri jatkaa.
Jaakola liittyy Jokereiden harjoitusvahvuuteen ensi viikon alussa.
LUE MYÖS:
- Nuorille Leijonille synkkä ilmoitus MM-kisojen alla
- IS: NBA-fanit hämillään Lauri Markkasen käytöksestä
- Kihlattu valmentajana ladulla ja elämässä: Vilma Ryytyn salaisuus huipulle nousuun paljastui
- Jukka Jalonen paljasti MTV:lle – tekemässä lähtöä Italian peräsimestä
- Mäkihypyn ja yhdistetyn joukkueet maailmancupeihin valittu
- Yllätysnimet parhaina suomalaisina Davosissa
- Jasmi Joensuu paras suomalainen sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Suomen parisprinttijoukkueet jäivät ilman palkintopallisijoja
- Viaplay esittää hiihdon maailmancupin Davosissa ja Tour de Skiin Toblachissa
- Viaplay tuo Itävallan FIS-kisat takaisin Suomen ruuduille – talviurheilun superkausi jatkuu