Jere Uronen katsoo MM-kisoja myös oppiakseen
Kuva: Getty Images
Helsingborgin laitapuolustaja Jere Uronen on seurannut MM-kisoja paitsi jalkapallofanin, myös pelin opiskelijan näkökulmasta.
Kaikkia yöpelejä Uronen ei ole katsonut, mutta turnaus on ollut muuten erittäin tiiviissä seurannassa.
– Koitan katsoa pelejä myös oppiakseni. Ilo on ollut katsoa. Ensin katson tietysti fanina. On hienoa katsoa ja nauttia. Silloin, kun ruudussa on ollut oman paikan pelaajia, niin sitten seuraan heitä. Kyllä se opettaa, kun vaan vähänkin jaksaa keskittyä. Itse asiassa kun katsoo minkä tahansa tason peliä, niin aina siitä oppii, Uronen kertoo.
Kisoissa esiintyneiden kollegoiden, eli laitapakkien joukosta Uronen löytää myös pelurin, joka on osunut silmään erityisesti.
– Argentiinan vasen pakki Marcos Rojo on noussut näissä kisoissa uutena miehenä, hän sanoo itseään neljä vuotta vanhemmasta Sporting-pakista.
Pelkkien suurten maiden jyräämisestä TPS-kasvatti ei niin perusta, vaikka perinteisesti menestyneet maat valloittivatkin neljän kärjen. Turnauksen kulku miellytti Urosta.
– Tykkään siitä, kun pienemmätkin maat pärjäävät, kuten Chile tai Kolumbia. He pelaavat erilaista futista, mihin olemme täällä Euroopassa tottuneet. Valitettavasti molempien tie katkesi dramaattisesti. Etelä-Amerikassa on aina vaikeampaa eurooppalaisille. Hyvä määrä yllätyksiä on tullut, hän suitsuttaa.
LUE MYÖS:
- Supertähdet dominoivat pörssiä – kolme satasen miestä
- Viimein voiton makuun – kovanaamat ulos, voitto Japaniin
- Kotkat liitävät taas – palkintokorokesija!
- Kimi Antonelli kuittasi voiton Kiinassa
- Norjalaiset ylivoimaisia kotiladullaan
- Suomalaiset muistelevat kaiholla – Kimin paalupaikalle
- Matias Maccelli tehoili, Miro Heiskanen loisti
- Pelaajat sen tietävät – tässä on kauden paras
- Ei tällä kertaa yllätyksiä – Olli Hiidensalo ampui nollat, mutta ladulla tökki
- Valtiaan ylivoima katkesi – vietiin sairaalaan