Jenny Rautionaho ponkaisi mäkihyppyhistoriaa
.
Mäkihypyn maailmancupit jatkuivat lauantaina Japanissa ja Puolassa. Jenny Rautionaho hyppäsi naisten kilpailun toiseksi ja nappasi samalla uransa ensimmäisen podiumsijoituksen maailmancupissa.
Rautionaho oli ensimmäisen kierroksen jälkeen neljäntenä (115,0 m) ja onnistui nostamaan asemiaan kaksi pykälää toisen kierroksen hypyllään (120,0 m). Julia Kykkänen oli kilpailun 27. Epäonnistuneen toisen hyppynsä myötä Kykkänen putosi 16 sijaa ensimmäisen kierroksen sijoituksestaan. Kilpailun voittoon hyppäsi Itävallan Eva Pinkelnig.
Jenny Rautionaho nostatti historiallisella tuloksellaan talviurheilukansan sykkeitä.
– Oli oikein onnistunut päivä ja en ihan osannut odottaakaan, että olisin toinen maailmancupin kisassa. On tiedetty, että siihen on hyvänä päivänä mahdollisuus ja tänään nyt oli sellainen päivä. Omasta mielestä handlasin hyvin olosuhteet. Ne oli erittäin haastavat; paljon lunta tuli ja ylämäki ei luistanut kovin hyvin. Onneksi uskoin siihen perustekemiseen ja se riitti tänään toiseen sijaan. Tästä on hyvä jatkaa huomiseen, iloitsi Rautionaho onnistumistaan Hiihtoliiton tiedotteessa.
Rautionahon palkintopallisija on ensimmäinen suomalaisille lähes kymmeneen vuoteen. Edellisen kerran suomalaishyppääjä nähtiin korokkeella keväällä 2014, kun Kykkänen sijoittui kolmanneksi.
Viaplay esittää mäkihypyn naisten maailmancupia.
Lähde: Hiihtoliiton tiedote
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Arsenal havittelee ison rahan korvaajaa Danny Welbeckille
- Nastat vai kitkat? Lumisade pilaamassa F1-testit – ruotsalaiskuskilta hauska reaktio
- Nyt sattui nolosti: KHL-pelaaja jätti suomalaistoimittajan kylmäksi – katso video
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- Aleksander Barkov johti Floridan huimaa nousua: “Meillä kävi vähän tuuriakin”
- Kuvalinkki: HIFK-legenda myy kolmikerroksista luksusasuntoaan lähes kahdella miljoonalla eurolla
- Siirry syrjään, Lindsey Vonn! – Talvilajien kaunotar, 21, poseerasi täysin alastomana – ”Mahtava perä!”
- Stadin kovin jätkä joutui kiekkodiktaattorin hampaisiin: ”Ei ollut munaa sanoa”