Järkyttävät lukemat julki – Ässät teki 450 000 euroa tappiota!

Jääkiekon SM-liigaseura Porin Ässät paljasti maanantaina päättyneen tilikauden umpisurkean tuloksen.
Porin Ässien Liigajoukkueen sekä A-nuorten joukkueen taustayhtiö HC Ässät Pori Oy teki päättyneellä tilikaudella tappiota 451 262,70 euroa. Romahdus on melkoinen, sillä kaudella 2016-17 Ässät teki voittoa hieman yli 400 000 euroa.
Merkittävän tappion myötä Ässien taloustilanne on kääntynyt haasteelliseksi. Yhtiö on käynnistänyt toimenpiteet talouden kehittämiseksi ja jo tehtyjen toimenpiteiden ansiosta mm. Ässien pelaajabudjetti on pystytty pitämään viime kauden tasolla.
– Suuren taloudellisen tappion syynä oli kulupuolen kasvu kautta linjan. Olemme kuitenkin jo onnistuneet tekemään merkittäviä kustannussäästöjä, mutta Ässien tarkka talouskuri jatkuu koko kauden ajan, HC Ässät Pori Oy:n hallituksen puheenjohtaja Janne Ojanen kommentoi seuran tiedotteessa.
Ässät antoi keväällä potkut toimitusjohtaja Eeva Perttulalle. Tuolloin tilikauden tuloksen arveltiin painuvan tappiolle 300 000 euroa, mutta totuus oli vielä tuotakin karmaisevampi. Talousvaikeuksista huolimatta joukkueen pelaajabudjetti pysyy viime kauden tasolla.
Lähde: Ässien tiedote.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Sarjanousija Leeds aloitti voitolla
- Arsenal kaatoi Manchester Unitedin
- Manchester City aloitti kauden vakuuttavasti
- Valioliigakausi alkoi Liverpoolin voitolla
- KuPS eteni jatkoon Eurooppa-liigan karsinnoissa
- Valioliiga starttaa perjantaina – tässä avauskierroksen ottelut
- Viaplay vahvistaa urheilubrändiään – kotimaiset urheilukanavat nyt yhtenäisen Viaplay-nimen alla
- Viaplayn uusi dokumenttisarja Sport vs Money sukeltaa jalkapallobisneksen syövereihin
- Crystal Palace kaatoi Liverpoolin Community Shieldin ottelussa
- Oliver Lindell uran parhaaseen saavutukseen golfin DP World Tourilla