Iso Omena vastaan LA – konkari voitti cupin ja sai oman kadun kotikaupunkiinsa
Kuva: Getty Images
Kauden 2013-14 Stanley Cup ratkaistiin kirjaimellisesti itä- ja länsirannikon kesken. Urheilumaailmassa New Yorkin ja Los Angelesin joukkueiden kohtaamisissa on aina jotain ekstraa – näin oli myös 2014, kun Kings ja Rangers kohtasivat finaaleissa. Tämä oli ensimmäinen kerta sitten vuoden 1981: tuolloin baseball-mestaruus ratkaistiin Yankeesin ja Dodgersin välillä.
Los Angeles Kings lähti finaaleihin suosikkina. Joukkue oli voittanut kaksi vuotta aiemmin Stanley Cupin ja joukkue oli pysynyt jotakuinkin samana. Kokemusta oli huomattavasti enemmän kuin Rangersilla, jonka rosterista löytyi vain kaksi pelaajaa, jotka olivat aiemmin pelanneet finaaleissa. Kingsin ryhmästä vain viidellä pelaajalla ei ollut aiemmin finaalikokemusta.
Yksi näistä oli Marian Gaborik. Slovakki oli pelannut NHL-kaukaloissa jo syksystä 2000 lähtien, mutta ilman suurta joukkuemenestystä. Henkilökohtaisella tasolla tasaisen hyvä suorittaja pääsi lopulta finaaleihin ja mestaruuteen asti. Gaborik täydensi samalla ”Trencinin trion” värisuoran: kaupungin kasvateista Zdeno Chara ja Marian Hossa olivat jo Stanley Cupin voittaneet – Trencinin kaupungista löytyy nimetty katu jokaiselle näistä kolmesta. Gaborik on myös maksellut ”velkaa” kotikaupungilleen rakennuttamalla sinne jäähallin, jossa mm. pidetään jääkiekkokouluja nuorille.
Los Angeles Kings ei antanut Rangersille juurikaan mahdollisuuksia finaaleissa. Joukkue otti mestaruuden voitoin 4-1 – ratkaisuottelu meni toiselle jatkoajalle, jonka päätti puolustaja Alec Martinez mestaruusmaaliin.
Viasat ja Viaplayn näyttävät kanavillaan keskiviikkona kaksi viimeistä finaalipeliä. Lisäksi tarjolla on dokumentti, joka seuraa mestarijoukkueen matkaa kohti voittoa.
LUE MYÖS:
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Kalle Palander täräyttää: kaksi etua ottelussa Aleksi Valavuorta vastaan
- Aleksi Valavuori: huima paljastus kohutun nyrkkeilyottelun alla!
- Tanskan supermies harvinaiseen kerhoon
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Maailmanmestaruus Suomeen!
- Leijonat finaaliin – Kanada kaatui mahtiesityksellä
- PSG uusi mestaruutensa
- Sveitsi palautti Norjan maan pinnalle
- NHL-tähti joka ryyppäsi miljoonansa ja nukkui siltojen alla
- 80 miljoonan floppi saa väistyä – Chelsealle huippuhankinta: ”Unelmani käy toteen”
- Vatsatauti vaivaa Bayern-tähteä – Saksan maalivahti Manuel Neuer sivuun Italia-ottelusta
- AC Oulu palaa Veikkausliigaan – murskavoitto MP:stä sinetöi nousun
- Arsenal ja Liverpool jäivät nuolemaan näppejään – Saksan maajoukkuetähti PSG-paitaan
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Hymyltä viiltävä kuva-analyysi: Näin rallirakas Maisa Torpan rinnat ovat kehittyneet – katso topless-kuvat! (K-18)
- Italialaislehti paljastaa: Niklas Moisander kuittaa puoli miljoonaa euroa enemmän kuin Perparim Hetemaj!
- Maailmanmestaruus Suomeen!
- Nooralotta Neziri seksikkäänä uima-altaassa – katso kuva