IS: KuPSin pelaajat hävisivät palkkariitansa
Juha Hakola, Patrick Poutiainen ja Mika Ääritalo haastoivat KuPSin oikeuteen maksamatta jääneistä vuosilomakorvauksista. Pohjois-Savon käräjäoikeus antoi tällä viikolla tuomionsa asiassa ja pelaajat saivat vain pienen osan vaatimuksistaan läpi.
3 200 euroa vaatineelle Hakolalle KuPS määrättiin maksamaan 256 euroa, 2 700 euroa vaatinut Poutiainen saa 216 euroa, 1 500 euron vaatimuksen esittänyt Ääritalo saa puolestaan tyytyä 100 euroon. Pelaajat joutuvat puolestaan korvaamaan KuPSin 9000 euron oikeudenkäyntikulut sekä todennäköisesti omat oikeudenkäyntikulunsa.
Osapuolilla erilaisia näkemyksiä lomakausista
Riita oli syntynyt pelaajien ja seurajohdon eriävistä näkemyksistä talvikauden aikaisesta ajankäytöstä. Pelaajat katsoivat kyseisen ajan olleen palkallista työaikaa vuosiloman sijaan, koska päävalmentaja Marko Rajamäki oli määrännyt heille kuudeksi päiväksi viikossa aerobisia harjoitteita.
Pelaajat katsoivat, etteivät saaneet vuosilomalain ja sopimuksessa erikseen sovitun mukaisia lomia työsuhteensa aikana. Pelaajilla oli oikeus vuoden sopimuksen aikana yhteen kahden viikon (kymmenen päivää) mittaiseen ja kahteen yhden viikon (viisi päivää) mittaiseen yhtäjaksoiseen lomajaksoon.
KuPS puolestaan katsoi, että kyseessä oli vapaaehtoisuuteen perustuva ja pelaajien henkilökohtaista harjoittelua helpottava ohjelma.
Kiistanalainen ajanjakso alkoi kauden päätyttyä lokakuussa 2015 ja jatkui helmi-maaliskuun vaihteeseen 2016. Kyseiselle aikavälille sijoittui useita eripituisia aikoja, joista osapuolilla oli kiistaa. Tälle ajanjaksolle sijoittui myös uuden kauden alkaminen ja siten uusien sopimuksien solmiminen, jotka myös vaikuttivat tilanteeseen.
Lähde: Ilta-Sanomat
LUE MYÖS:
- Jukka Jalonen paljasti MTV:lle – tekemässä lähtöä Italian peräsimestä
- Mäkihypyn ja yhdistetyn joukkueet maailmancupeihin valittu
- Yllätysnimet parhaina suomalaisina Davosissa
- Jasmi Joensuu paras suomalainen sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Suomen parisprinttijoukkueet jäivät ilman palkintopallisijoja
- Viaplay esittää hiihdon maailmancupin Davosissa ja Tour de Skiin Toblachissa
- Viaplay tuo Itävallan FIS-kisat takaisin Suomen ruuduille – talviurheilun superkausi jatkuu
- Mikko Rantanen hurjassa vireessä
- Suomen joukkue Davosin maailmancupiin nimetty
- Lando Norris F1-mestari – Max Verstappenin kiri jäi vajaaksi