IL: Markosta, 47, tuli ensimmäinen triplatriathlonin suorittanut suomalainen – kolme maratonia putkeen!
Kuva: Getty Images
Suomalainen Marko Forsell teki viime viikonloppuna tempun, jota yksikään suomalainen ei ole aiemmin tehnyt.
Hän osallistui Saksan Lensahnissa järjestettyyn triathlonin triplakisaan ja suoritti sen 40 tunnissa, 57 minuutissa ja 43 sekunnissa. Yksikään suomalainen ei ole aiemmin suorittanut kilpailua loppuun.
Jo pelkkä triathlon on fyysisesti ja henkisesti äärimmäisen raskas laji. Siihen kuuluu 3,8 kilometriä uintia, 180 kilometriä pyöräilyä ja 42,2 kilometrin juoksu eli maraton.
Kuulostaa rankalta, eikö? Entäs sitten, kun määrät kolminkertaistuvat? Silloin päästään niihin lukemiin, mitä Forsell, 47, uurasti Saksassa. Yhteensä hän ui, polki ja juoksi peräti 678 kilometriä!
– 678 kilometriä kuulostaa niin järjettömältä matkalta, että sen läpäisykin on jo kova suoritus, Forsell sanoi Iltalehdelle.
Uskokaa tai älkää, mutta Forsellin kauden päätavoite ei ollut tässä.
– Syyskuun lopussa olisi Spartathlon, eli yhtäjaksoinen juoksu Ateenasta Spartaan, missä ylitetään muun muassa yksi vuori. Se on kovempi kisa. Nyt on pohjakunto hiottu kuntoon, Forsell nauroi IL:lle.
Iltalehden haastattelun pääset lukemaan kokonaisuudessaan täältä.
LUE MYÖS:
- Nuorille Leijonille synkkä ilmoitus MM-kisojen alla
- IS: NBA-fanit hämillään Lauri Markkasen käytöksestä
- Kihlattu valmentajana ladulla ja elämässä: Vilma Ryytyn salaisuus huipulle nousuun paljastui
- Jukka Jalonen paljasti MTV:lle – tekemässä lähtöä Italian peräsimestä
- Mäkihypyn ja yhdistetyn joukkueet maailmancupeihin valittu
- Yllätysnimet parhaina suomalaisina Davosissa
- Jasmi Joensuu paras suomalainen sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Suomen parisprinttijoukkueet jäivät ilman palkintopallisijoja
- Viaplay esittää hiihdon maailmancupin Davosissa ja Tour de Skiin Toblachissa
- Viaplay tuo Itävallan FIS-kisat takaisin Suomen ruuduille – talviurheilun superkausi jatkuu