Huuhkajien entinen päävalmentaja Veikkausliigajoukkueen käskijäksi

HIFK ja Mixu Paatelainen ovat päässeet 2+1-vuotiseen sopimukseen päävalmentajan pestistä.
Paatelaisen, 55 vuotta, pelaajaura pääsarjatasoilla on merkittävä. Ensimmäinen seura Mixulla oli Haka, josta hän siirtyi Brittien kentille vuodeksi 1987. Hän pelasi lyhyttä Ranskan reissua lukuun ottamatta koko uransa Briteissä, ennen kuin lopetti vuonna 2006. Paatelainen muistetaan erityisesti Dundee Unitedista sekä Hibernianista. Lisäksi hän oli ensimmäinen suomalainen koskaan Englannin Valioliigassa.
Maajoukkueessa Paatelainen esiintyi 70 kertaa ja teki 18 maalia. Valmentajana Mixu aloitti välittömästi peliuransa jälkeen. Suomessa hän on valmentanut aikaisemmin TPS:ää 2007-2008. Tämän jälkeen hän palasi Skotlantiin, josta hänet nimitettiin Suomen maajoukkueen päävalmentajaksi vuonna 2011 menestyksekkään Kilmarnock-pestin jälkeen. Maajoukkuetta hän valmensi vuoteen 2015. Maajoukkueen jälkeen hän on valmentanut Dundee Unitedia sekä Latvian että Hong Kongin maajoukkueita ennen nykyistä HIFK-pestiä. Näiden lisäksi Paatelainen on toiminut vuosien ajan FIFA:n ja UEFA:n asiantuntijatehtävissä molempien Technical Groupeissa, mm. Pietarissa viime kesän EM-kisoissa sekä Mestarien liigassa.
– Jalkapallossa on asioita, joita ei voi rahalla osta vaan ne pitää ansaita. Näitä ovat esimerkiksi fanit ja perinteet. HIFK:lla on nämä molemmat. Olen kasvanut HIFK:n piirissä ja nyt pääsen olemaan osa tätä seuraa. Se on minulle kunnia. Tulen tekemään kaikkeni, käyttämään kokemukseni ja näkemykseni, että saavutamme yhdessä jotain suurta, Paatelainen kertoo HIFK:n sivuilla.
Paatelainen saapuu Suomeen ensi viikolla ja ottaa joukkueen vetovastuun tämän jälkeen Haka-ottelussa 22.4. FC Lahti -ottelussa 18.4 vetovastuussa on vielä Pedro Henriques.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Oliver Kapanen avasi maalitilinsä NHL:ssä
- NHL-kausi käynnistyi – heti suomalaisosumia
- CHL:ssä vielä 14 pudotuspelipaikkaa auki
- George Russell voittoon Singaporessa – McLaren varmisti merkkimestaruuden
- George Russell paalulle Singaporessa
- Teemu Pukki debytoi Viaplayn studiossa
- KuPS aloitti Konferenssiliigan tasapelillä
- NHL alkaa ensi viikolla – kaikki maailman parhaasta kiekkoliigasta vain Viaplayssa
- Viaplaylla kova kattaus KuPS:n Konferenssiliigan avaukseen
- Arsenal voittoon
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Kumpi nappaa Chelsean? Baseball-tykooni vai kemisti?
- Tappara-kipparilla vahva luotto: ”Uudet jutut ovat edessä”
- Huippupituushyppääjä lopettaa uransa: ”Putosin Valioliigasta kolmosdivariin”
- Ilouutinen! Maalitykki jatkaa Kärpissä – ”Saatiin juuri se mitä haluttiinkin”
- Kari Pätäri paljastaa Noriaki Kasain salaisuuden
- Liiga-seura teki yllättävän hankinnan – kiinnostaako ketään?
- Mieletön peppukuva! Suomalainen aiturikaunotar räväytti – ”Niin seksikästä”
- TPS:n päävalmentaja CHL-pettymyksestä: ”Taso ei vaan siinä vaiheessa kautta riittänyt”