Huuhkajat kaatoi Viron
Huuhkajat päätti maaliskuun maajoukkueikkunan voittoon, kun se kaatoi Olympiastadionilla Viron 2-1 (2-0).
Suomi oli ottelussa heti alusta alkaen hallitsevampi osapuoli ja kuparinen saatiin rikki puolen tunnin kohdalla. Benjamin Källman kaadettiin rangaistusalueella ja tilanteesta vihellettiin rangaistuspotku.
Fredrik Jensen asettui pallon taakse, mutta Viron maalivahti Karl Hein torjui Jensenin vaisun yrityksen. Paluupallo tuli kuitenkin takaisin Jensenille, joka siirsi pallon tyhjään maaliin.
Kuusi minuuttia myöhemmin Suomi juhli toistamiseen. Oliver Antman murtautui vasemmalta keskittäen maalille. Maalin edessä täysin vapaana ollut Källman ei saanut kunnon osumaa palloon, vaan se liippautui takatolpalle Jensenille. Hänen ohjauksensa tärähti ylärimaan ja siitä virolaispuolustajan päähän ja lopulta Hein oli kauhomassa palloa lopullisesti linjan yli.
Toisen puoliajan alussa Källman ja Antman järjestelivät todella komean maalin, jossa Antman siirsi taiturimaisesti takavasaralla pallon takakulmaan. Källman oli kuitenkin ehtinyt edeltävässä tilanteessa paitsioon.
Tunnin kohdalla Viro kavensi, kun Alex Tamm pääsi takatolpalta siirtämään kulmapotkun verkkoon. Lopussa Viro sai vielä painetta luotua, mutta Suomellakin oli paikkansa lisämaalien tekoon, mutta heikkokuntoinen kenttä vesitti viimeistään haaveet lisämaaleista.
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Nyt sattui nolosti: KHL-pelaaja jätti suomalaistoimittajan kylmäksi – katso video
- Arsenal havittelee ison rahan korvaajaa Danny Welbeckille
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- HIFK hankki entisen maajoukkuepelaajan – ”Muurinen oli yksi iso syy siirtoon”
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Stadin kovin jätkä joutui kiekkodiktaattorin hampaisiin: ”Ei ollut munaa sanoa”
- Tallinnan KHL-hankkeen puuhamies: ”Haluamme nostaa virolaisen jääkiekon Jokerien tasolle”
- Tero Pitkämäellä yksi MM-muisto ylitse muiden – ”Se jätti pikkupoikaan jäljen”