HJK hankki uuden pelaajan – ”Istuu hyvin pelitapaan”

HJK ja Santeri Hostikka, 23, ovat tehneet loppukauden ja kauden 2022 kattavan sopimuksen.
– Santeri on juoksuvoimainen laitapelaaja, joka pystyy luomaan hyökkäyskomanneksella laadullisia ylivoimia etenkin laitakaistalla, ja näin ollen hän istuu hyvin HJK:n pelitapaan. Sopimus tuo myös tärkeää jatkuvuutta ensi kauteen, kertoo HJK:n urheilu- ja kehitysjohtaja Miika Takkula.
Santeri Hostikka aloitti pelaajauransa PK Keski-Uusimaan junioreissa ja eteni seuran edustusjoukkueeseen, jossa hän pelasi Kakkosta kausina 2014–2015. Kaudeksi 2016 Hostikka siirtyi FC Lahteen, jossa hän teki Veikkausliigadebyytin huhtikuussa samana vuonna. Vuonna 2019 hän teki sopimuksen Puolan pääsarjajoukkueeseen Pogoń Szczeciniin, jossa hän pelasi 32 ottelua ja teki yhden maalin.
Maaliskuussa 2016 hän teki ensiesiintymisensä Suomen U19-maajoukkueessa ja on siitä lähtien pelannut nuorisomaajoukkueissa yhteensä 11 ottelua.
– Innostuneilla fiiliksillä tulen Helsinkiin ja HJK:hon. Odotan, että pääsen joukkueen mukaan treeneihin ja otteluihin. Olen varma, että pystyn tuomaan joukkueeseen lisää hyökkäysvoimaa ja auttamaan joukkuetta saavuttamaan tavoitteemme tällä kaudella ja tulevaisuudessa, hehkuttaa Santeri Hostikka.
Lähde: HJK
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Oliver Lindell aloitti BMW PGA Championshipin erinomaisesti
- Oliver Lindell jälleen upeaan suoritukseen
- Ilves ja KalPa varmistivat jatkopaikan CHL:ssä
- Max Verstappen palasi voittajaksi
- Max Verstappen ajoi paalulle Monzassa
- Lukko vahvana Saksassa
- KalPa reiluun voittoon – myös Ilves puhtaalla pelillä
- CHL:ssä toinen peliviikko edessä
- Ryder Cupin joukkueet valittu
- Liverpool kaatoi Arsenalin huippukamppailussa