HIFK:n juniori vei ”Raipelta” puikot – ”Se oli ensimmäinen naksahdus selkärangassa”
HIFK:n verkkosivut näyttävät viikonlopun aikana klassikko-otteluina vuoden 1998 finaalipelit. Finaaleita muistelee erikoishaastattelussa silloinen päävalmentaja Erkka Westerlund, joka aisaparinsa Raimo Summasen kanssa johti helsinkiläiset 1998 mestaruuteen ja seuraavalla kaudella hopealle.
HIFK:n nimivahva joukkue eteni 1998 finaaleihin asti. Vastassa oli Ilves, joka oli aiheuttanut HIFK:lle päänvaivaa runkosarjan aikana.
HIFK voitti ensimmäisen finaalin kotonaan 2-0, mutta sitten kaikki rävähti kohdalleen. Toisessa finaalissa Tampereella Ilves jäi jalkoihin maalein 7-1.
– Tehtiin tarkat analyysit Ilveksestä. Latauduttiin todella hyvin. Hakametsä jää oli iso kuin lentokenttä, se vaatii oman pohtimisen, Westerlund sanoo nyt.
Ottelun ratkaisu tapahtui toisessa erässä, kun nimivahvan HIFK:n kenties nimettömin pelaaja, nykyään joukkueen valmennusjohdossa toimiva Kari Kalto, teki näyttävän yksilösuoritusmaalin. Junioreista nostettu Kalto vei HIFK:n 3-0 johtoon.
– Tampereen peli kulminoitui loppujen lopuksi Kalton 3-0-maaliin. Se oli ensimmäinen naksahdus Ilveksen selkärangassa.
– Vielä kun Kalto harhauttaa puikoista vanhan maestron ja Ilves-johtajan Helmisen Raipen ja tekee siitä sitten harhautusmaalin… Oli sellaista lopun alkua, Westerlund arvioi.
Kolmas finaali pelattiin Helsingissä. Ilves tuli vahvalla taisteluilmeellä, mutta loppujen lopuksi HIFK voitti ottelun Olli Jokisen jatkoaikamaalilla. Seuraavalla kaudella Westerlund vei Summasen kanssa joukkueensa taas finaaleihin, mutta TPS oli tuolloin parempi. HIFK-pestiään kokenut ja arvostettu jääkiekkovalmentaja muistelee yhä hyvällä.
– Ikimuistoinen posti, vieläkin omalla urallani vaiherikkain ja värikkäin kausi – tai kaudet – mitä on osunut. Sanotaanko, että joka päivä tapahtui sen kahden vuoden aikana.
– Muistan näitä kahta kautta todella lämmöllä. Iso arvostuksen paikka, että on päässyt valmentamaan isoa HIFK:ta, Westerlund kertaa.
Lähde: HIFK:n klassikkopelitHIFK:n klassikkopelitHIFK:n klassikkopelit
LUE MYÖS:
- Viaplay esittää jokaisen testipäivän kokonaisuudessaan
- Arsenal jatkaa tuplajahtia
- FA Cupissa tärähti jälleen yllätys – alasarjajoukkue pudotti Valioliigajoukkueen
- Bahrainin testit päätökseen – Valtteri Bottaksella vaikea päätöspäivä
- Valtteri Bottas säväytti F1-testeissä
- F1-testit pyörähtivät käyntiin Bahrainissa – Valtteri Bottas pääsi vauhtiin
- Viaplayn dokumenttisarja ”Max Verstappen – New Ground” katsottavissa yksinoikeudella
- F1-testit jatkuvat Bahrainissa keskiviikkona
- Arsenal jatkaa kärjessä – Manchester City huippuottelun voittoon
- Oliver Lindell oli kiinni turnausvoitossa – uran paras sijoitus
- HJK sai pistetilinsä auki Eurooppa-liigassa
- Ihana nainen rannalla! Kerttu Niskanen esittelee treenattua bikinikroppaansa – katso kuvat
- 555 237 619 euroa neljässä vuodessa – ajaako Lionel Messi Barcelonan konkurssin partaalle?
- Kommentti: Danger on uuden nimensä veroinen
- Hyi! Nolo kuva NHL-tähti Jesse Puljujärvestä leviää somessa – ”Iljettävää”
- Keihään lajivalmentaja: ”Onko harjoittelussa vikaa, kun sieltä ei nousta?”
- Kimmo Timonen Leijonien nuorukaisista: ”Jouduin esittäytymään”
- Koskettava video edesmenneestä SM-liigatähdestä – yritti selviytyä yksin
- Meininki kuin Salatuissa elämissä! – Seiska: Suomalainen NHL-tähti iski exänsä isosiskon!
- Peter Ahola valaisee mitä tekee joukkueen GM