HIFK:lle huipputärkeä jatkosopimus – kokenut kippari jatkaa ainakin vuoden
Kuva: Juha Tamminen
HIFK on solminut yksivuotisen jatkosopimuksen Hannu Patrosen, 36, kanssa. Kokenut toppari siirtyi HIFK:hon kaudeksi 2019 ja aloittaa nyt kolmannen kautensa seurassa. Hän on toiminut joukkueen kapteenina HIFK:hon siirtymisestään asti.
Aiemmin urallaan myös Ruotsin ja Norjan pääsarjoissa pelannut Patronen on kahden kauden ajan edustanut HIFK:ta yhteensä 43 ottelussa Veikkausliigassa ja Suomen Cupissa. Pelaamisen ohella Patronen on toiminut HIFK:ssa urheilutoimen kehittäjänä kaudella 2019 ja suoritti viime kauden aikana UEFA B-valmennuskoulutuksen.
– Hienoa on päästä jatkamaan duunia täällä ja olla mukana HIFK:n reissussa myös ensi kaudella. Jokainen vuoteni tässä seurassa on ollut vähän erilainen, mutta näen kuitenkin, että meillä on hyvällä tavalla jatkuvuutta pelaajistossa.
– Uusi valmentaja tuo tietysti uutta piristystä arkeen joukkueen kanssa. Todella hyvältä ja ammattimaiselta on toiminta näyttänyt treeneissä tällä viikolla, Patronen sanoo HIFK:n verkkosivuilla.
LUE MYÖS:
- Nuorille Leijonille synkkä ilmoitus MM-kisojen alla
- IS: NBA-fanit hämillään Lauri Markkasen käytöksestä
- Kihlattu valmentajana ladulla ja elämässä: Vilma Ryytyn salaisuus huipulle nousuun paljastui
- Jukka Jalonen paljasti MTV:lle – tekemässä lähtöä Italian peräsimestä
- Mäkihypyn ja yhdistetyn joukkueet maailmancupeihin valittu
- Yllätysnimet parhaina suomalaisina Davosissa
- Jasmi Joensuu paras suomalainen sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Suomen parisprinttijoukkueet jäivät ilman palkintopallisijoja
- Viaplay esittää hiihdon maailmancupin Davosissa ja Tour de Skiin Toblachissa
- Viaplay tuo Itävallan FIS-kisat takaisin Suomen ruuduille – talviurheilun superkausi jatkuu