HIFK vei käsipallon naisten Suomen mestaruuden huikean trillerin päätteeksi

Käsipallon naisten Suomen mestaruus kaudella 2018-19 ratkesi sunnuntaina pelatussa viimeisessä ja ratkaisevassa finaalissa HIFK:n ja Dickenin välillä.
HIFK leivottiin lopulta mestariksi, mutta tapa jolla mestaruus ratkesi, hakee vertaistaan. Dicken johti finaalisarjaa jo otteluvoitoin 2-0, mutta HIFK nousi väkisin mukaan mestaruustaisteluun. Jo neljännessä finaalissa tämä vaati HIFK:lta huiman nousun ja sama oli kaava myös ratkaisevassa finaalissa.
Dicken näytti pitkään hallitsevan ratkaisevaa koitosta ja HIFK:lla oli suuria vaikeuksia maalinteon kanssa. Kun jyvä toisella jaksolla viimein alkoi löytyä, myös numerot taululla tiukentuivat. HIFK nousi tasoihin varsinaisella peliajalla pelikellon näyttäessä jo täyttä aikaa ja mestaruus sinetöityi jatkoajalla, kun peliaikaa oli jäljellä enää yksi sekunti.
Näin HIFK otti Suomen mestaruuden nimiinsä neljän vuoden tauon jälkeen. Mestaruuden HIFK:lle ratkaisi lopulta Kathlen Ax, joka iski ratkaisevat maalit viimeisellä sekunnilla sekä varsinaisella peliajalla että jatkoajalla.
– Mitä vain voi tapahtua kun uskoo voittoon loppuun asti. Pelaajat tiesivät, mitä tekivät. Silloin valmentajan ei tarvitse tehdä mitään. Olen todella ylpeä joukkueestamme. Tämä on elämäni ikimuistoisimpia hetkiä, hehkutti HIFK:n päävalmentaja Rostislav Grinishin Käsipalloliiton tiedotteen mukaan.
Dickenin valmennusvastuun kesken kauden ottanut Ken Sirenius antoi vastustajalle täyden tunnustuksen.
– Ei ole montaa joukkuetta, joka pystyy siihen mihin HIFK pystyi nyt, Sirenius myönsi.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Florida jyräsi Edmontonin
- Florida tasoitti NHL-finaalit
- Edmonton vei NHL:n avausfinaalin
- Ilves sai paikan Eurooppa-liigan karsinnoissa
- Aleksander Barkov voitti kaksi arvostettua palkintoa
- Oscar Piastri vankisti johtoaan MM-sarjassa
- Oscar Piastri paalulle
- Rallicross mukaan Viaplayn urheilutarjontaan
- Kasperi Kapanen sinetöi Edmontonin finaalipaikan
- Florida jyräsi finaaliin
- Suomalaislegendan poika solmi ensimmäisen veikkausliigasopimuksensa
- Ex-Valioliigapelaajan seksikuvat tulikuuman tyttöystävän kanssa vuotivat julkisuuteen
- Florida jyräsi Edmontonin
- Florida jyräsi finaaliin
- Florida tasoitti NHL-finaalit
- Kuinka paljon sinä maksaisit tästä harvinaisuudesta? Jari Litmasen tyylikäs pelipaita 25 vuoden takaa myynnissä
- Kuva: Seksikäs ampumahiihtäjä poseeraa alasti
- Maailman paras pelaaja taas kohta Barcasta? – ”Niin älykäs pelaaja!”
- Mäkilegenda Matti Nykänen raivoissaan: ”Ihan täyttä kusetusta ja hyväksikäyttöä”
- Melkoinen NHL-sopimus: Päättyy 2025, palkkaa 49 000 000