Hetki, jonka Janne Niinimaa haluaisi unohtaa… – Detroitin kovanaama väläytteli kärkikynän
Kuva: Getty Images
Stanley Cupin finaaleissa kohtasivat kauden 1996-97 päätteeksi Detroit Red Wings ja Philadelphia Flyers. Flyersin puolustuksessa loisti Janne Niinimaa isossa roolissa. Myös muu Flyers -joukkue oli vahvassa iskussa koko kauden ja tämä palkittiin lopulta NHL:n finaalipaikalla. Finaalisarja nähdään maanantaina Viasatin kanavilla ja Viaplayssa.
Detroit Red Wings lähti kuitenkin finaaleihin suursuosikkina eikä joukkue myöskään pettänyt. Detroit hallitsi finaalisarjaa ja jo neljännessä ottelussa Detroitissa Joe Louis -areenalla kannun kohtalo ratkesi. Detroit oli voittanut kaksi ensimmäistä ottelua Philadelphiassa niukasti, mutta kolmannen ottelun kotonaan lukemin 6-1. Neljäs peli oli tiukka – lopulta Detroit voitti pelin maalein 2-1. Ja koko sarjan voittomaalin teki hieman muista ansioista paremmin tunnettu Darren McCarty.
Suomalaisittain valitettavasti kuvassa oli mukana myös Niinimaa. McCarty vei kärkikynällä suomalaispakin täysin vipuun ja huiputti vielä päälle maalivahti Ron Hextallin. Maalin jälkeen Niinimaa löi mailansa palasiksi maalikehikkoon – ja pääsi luonnollisesti ohjaajaan lähikuviin. Toisaalta, Niinimaa oli pelannut loistavan kauden. Kuten ottelun alkuperäisessä selostuksessakin sanottiin, ”tämä oli Niinimaan ensimmäinen virhe koko finaalisarjassa”. Mutta se virhe jäi historiaan, etenkin Detroitin kultaiseen kunniatauluun. Ja on varmasti hetki, jonka Niinimaa haluaisi unohtaa.
Katso maali seurauksineen YouTubesta.
Finaalisarjan parhaaksi pelaajaksi valittiin Detroitin maalivahti Mike Vernon, joka pitävän puolustuksen avulla piti Philadelphian maineikkaan, Eric Lindrosin johtaman ketjun hiljaisena.
McCartyn ja Vernonin lisäksi Viasatin kanavilta voi nauttia monen loistavan pelaajan osaamisesta maanantaina ja tiistainakin. Esimeriksi Steve Yzerman näytti, miksi hänestä on muodostunut niin suuri legenda Detroitissa ja Niklas Lidströmin pelaamista takalinjoilla ihastella – ja samalla ymmärtää paremmin, miksi Miro Heiskasen pelaamista on verrattu loistavaan ruotsalaispuolustajaan. Myös Igor Larionov ja Slava Fetisov näyttävät yhä, miksi he aikoinaan pelasivat Punakoneen uskomattomassa ykkösketjussa.
Philadelphian puolelta Lindrosin lisäksi kannattaa seurata hänen ketjukavereitaan John LeClairia ja Mikael Renbergiä. Lisäksi kaukalossa nähdään jo kahdeksannessa finaalisarjassaan Paul Coffey, joka teki hyökkäävän puolustajan roolista taidetta aiemmin Edmontonissa ja Pittsburghissa.
Koko finaalisarja on nähtävissä maanantain aikana Viasatin ja Viaplayn kanavilla.
LUE MYÖS:
- Viaplay esittää jokaisen testipäivän kokonaisuudessaan
- Arsenal jatkaa tuplajahtia
- FA Cupissa tärähti jälleen yllätys – alasarjajoukkue pudotti Valioliigajoukkueen
- Bahrainin testit päätökseen – Valtteri Bottaksella vaikea päätöspäivä
- Valtteri Bottas säväytti F1-testeissä
- F1-testit pyörähtivät käyntiin Bahrainissa – Valtteri Bottas pääsi vauhtiin
- Viaplayn dokumenttisarja ”Max Verstappen – New Ground” katsottavissa yksinoikeudella
- F1-testit jatkuvat Bahrainissa keskiviikkona
- Arsenal jatkaa kärjessä – Manchester City huippuottelun voittoon
- Oliver Lindell oli kiinni turnausvoitossa – uran paras sijoitus
- Peter Ahola valaisee mitä tekee joukkueen GM
- Ihana nainen rannalla! Kerttu Niskanen esittelee treenattua bikinikroppaansa – katso kuvat
- Kroppa kunnossa! Kaisa Mäkäräinen uiskentelee bikineissä – katso kuvat
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Meininki kuin Salatuissa elämissä! – Seiska: Suomalainen NHL-tähti iski exänsä isosiskon!
- Koskettava video edesmenneestä SM-liigatähdestä – yritti selviytyä yksin
- 555 237 619 euroa neljässä vuodessa – ajaako Lionel Messi Barcelonan konkurssin partaalle?
- Barcelona raivoissaan – ”PSG:n julkinen kiinnostus Messiin on epäkunnioittavaa”
- Bayern München kompuroi taas – Lukas Hradecky kiitti
- Brasilia aloitti Copa American vahvasti