Herättää kysymyksiä – Norjalla hurjat 6000 annosta astmalääkkeitä olympialaisissa
Kuva: Getty Images
Astma vaikuttaa olevan norjalaisten kansantauti – ainakin päätellen siitä määrästä astmalääkkeitä joita Norja joukkueelleen Pyeongchangin olympialaisiin lähettää.
Astmalääkeannosten määrä on hurjalta kuulostava 6000 kappaletta.
– Voin ymmärtää, että se kuulostaa todella, todella paljolta, Norjan lääkintäryhmän johtaja Mona Kjeldsberg sanoo NRK:lle.
Astmalääkitykseen liittyen norjalaisille lähetetään olympialaisiin kymmenen kiisteltyä ns. nebulisaattoria ja 43 inhalaattoria – kun vertailun vuoksi sekä Suomi että Ruotsi tulevat toimeen kymmenellä inhalaattorilla.
– Olemme tehneet laskelmat sen mukaan mitä meillä on aiemmin olympialaisissa ollut. Meidän täytyy olla valmiina hoitamaan asioita, joita voi tulla eteen 250 henkilölle, joista olemme vastuussa läpi kisojen, Kjeldsberg sanoo.
– Ja täytyy lisätä, että valtaosa mukana olevista lääkkeistä palaa mukanamme takaisin kotiin.
Norjalaishiihtäjistä Martin Johnsrud Sundby jäi kesällä 2016 kiinni liiallisesta astmalääkkeen käytöstä nimenomaan nebulisaattorin eli lääkesumuttimen kautta, kun perinteisempi inhalaattori toimii puhtaasti lääkkeen sisäänhengityksen välineenä.
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- HIFK hankki entisen maajoukkuepelaajan – ”Muurinen oli yksi iso syy siirtoon”
- Tallinnan KHL-hankkeen puuhamies: ”Haluamme nostaa virolaisen jääkiekon Jokerien tasolle”
- Tero Pitkämäellä yksi MM-muisto ylitse muiden – ”Se jätti pikkupoikaan jäljen”
- The Ultimate Guide To Online Dating
- Alppitähti Lindsey Vonn juhlisti synttäreitään viattomalla bikinikuvalla – fanit sekosivat: ”P**seesi on mieletön”
- Arsenalille kova takaisku – huipputoppari kuukausiksi sivuun
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy