Helsingissä alkoi 17 päivän urheilutapahtuma hiiliproomulla – Harkimo: ”Älytön projekti”
Tänä viikonloppuna starttaava Beachboard-tapahtuma on Suomessa ja jopa maailmalla ensimmäinen laatuaan.
Starsquad Events Oy:n kautta tapahtumaa järjestämässä olleet Joel ja Hjallis Harkimo katsovat Helsingin Hernesaaren Rannassa sijaitsevaa tapahtumapaikkaa tyytyväisinä.
– Tämä on ollut niin älytön projekti, jota on tuntunut hullulta tehdä. Ensin suunnittelimme tapahtumaa beach volleyn ympärille ja nyt meillä on kuuden lajin ja 17 päivän tapahtuma, kertoo Joel Harkimo päätään pyörittäen Arvokisat-sivustolle.
Tapahtuman suunnittelu alkoi syksyllä ravintoloitsija Sedu Koskisen kanssa.
– Ensin piti kaikuluodata ranta, jotta saadaan sen syvyys selville. Oli tosi pitkä projekti jo, että saimme tietää proomun tuomisen olevan tänne mahdollista, Joel Harkimo kertaa.
Lopulta rannalle saatiin lupa tuoda 30-vuotias proomu, joka tavallisesti kuljettaa kivihiiltä. Nyt proomu on täytetty lavalla, katsomolla, vesialtaalla ja 900 tonnilla hiekkaa. Hiekkakentällä on tarkoitus pelata beach volleyn lisäksi beach futista, tennistä ja korista sekä footvolleyta.
Tapahtumaa on rakennettu ravintola Hernesaaren Rannan vierelle neljä päivää. Proomu täytettiin hiekalla torstaina Sompasaaren laiturissa, ja se kuljetettiin Hernesaareen torstain ja perjantain välisenä yönä.
– Yötä päivää ollaan rakennettu. Tapahtumapaikka oli alusta asti heti selvä, Hjallis Harkimo toteaa.
Beachboard-tapahtuma on tarkoitus järjestää tästä eteenpäin vuosittain. Ensimmäinen vuosi on Joel Harkimon mukaan näytön paikka, minkä jälkeen tapahtumaa on mahdollista kehittää vuosi vuodelta.
– Tämä on opettava kokemus. Mutkat matkassa ovat opettaneet meitä tulevaisuutta varten. Meillä on vankka usko tähän juttuun, Joel Harkimo vakuuttaa.
– Katsotaan tämän perusteella jatkoa. Toivottavasti ihmiset innostuvat, Hjallis Harkimo miettii.
Lotta Vuorio, Helsinki
LUE MYÖS:
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Antti Aalto lensi pisteille Falunissa
- Arsenal vankisti sarjajohtoaan Valioliigassa
- Suomen joukkue Rukan maailmancupin osakilpailuun nimetty
- Las Vegasin osakilpailussa skandaali – molemmt McLarenit hylättiin
- Lando Norris paalupaikalle Las Vegasissa
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Lukko jyräsi jatkoon CHL:ssä
- Oliver Kapanen pörssikärkeen
- Anaheim-kapteenilta upeaa heittäytymistä – fani sai kuulla tulevan esikoisensa sukupuolen uskomattomalla tavalla!
- Dopingkäryt jatkuvat: Nyt kärähti keihään hopeamitalisti!
- HJK:lle massiivinen takaisku ennen Mestarien liigan elintärkeää ottelua – luottopelaajan kausi ohi!
- Jordanin Jäljillä: Video – suomalaispelaajalle dramaattinen tappio
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Marca: Herkkä Gerard Pique purskahti itkuun ottelun jälkeen – ”Tämä on ollut kauhein kokemukseni”
- Valmentaja paljasti: Manchester Unitedin kapteeni vaihtuu – ”Hän on lähdössä”
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Virtanen uskoo Norjan kaatuvan – ”pystymme voittamaan”
- 12 A-maaottelun mies tekee paluun Veikkausliigaan