Hätää kärsivä HIFK saa entisen pelaajansa takaisin – pelannut tällä kaudella kutosdivarissa

Keskuspuolustaja Tuomas Aho palaa loppukauden kattavalla sopimuksella Veikkausliigassa toiseksi viimeisenä rämpivän HIFK:n riveihin.
36-vuotias Aho päätti pitkän pelaajauransa viime kauteen juuri HIFK:ssa, mutta palasi nyt auttamaan entistä seuraansa, kun uuden topparin hankinta tuli ajankohtaiseksi. Pauli Kuusijärvi on loppukauden sivussa ja Kim Raimi kärsii loukkaantumisesta.
Urallaan yhteensä 362 liigaottelua pelannut Aho pelasi HIFK:ssa kaudet 2015 ja 2016 ja hän kuului molempina kausina joukkueen kapteenistoon. ”Skele” muistetaan tähtirintojen puolustuslinjan ylivoimaisena päällikkönä, joka ohjaa puolustusta kokemuksella ja tyylikkäällä rauhallisuudella. Aho on HIFK:lle tärkeä vahvistus loppukauden otteluihin.
– Ehdin jo pari kertaa kieltäytyä, mutta houkutus kävi liian suureksi. Jätkiä on tippunut paljon ja haluan auttaa IFK:ta säilyttämään sarjapaikan. Mitään muuta tavoitetta ei ole. Uskon antavani joukkueelle lisäbuustia ja odotan innolla tulevia otteluita. Vietin pari edellistä kautta täällä ja muistot ovat pelkästään positiivisia. On äärettömän mukavaa palata takaisin tuttuun ympäristöön. IFK:ssa on jotain poikkeuksellisen hienoa ja peleissä on ainutlaatuinen tunnelma sekä meininki. Sarjasijoitus on hankala ja nyt täytyy alkaa voittamaan pelejä, Aho kertoo HIFK:n sivuilla.
Aho on pelannut mittavan pelaajauransa aikana FC Kuusankosken, MyPan, tanskalaisen AGF Århusin ja HJK:n riveissä. Suomen juniorimaajoukkueita edustanut Aho on voittanut urallaan kaksi SM-hopeaa, kolme SM-pronssia ja kolme kertaa Suomen Cupin. Kokenut toppari debytoi Veikkausliigassa jo kaudella 1999.
Tällä kaudella Aho on pelannut ja pitänyt pelituntumaa yllä Jaalan Voimassa, joka pelaa Kaakkois-Suomen 6. divisioonaa. Normaalisti topparina pelaava Aho on dominoinut sarjaa vähemmän tutummalla kymppipaikalla ja heiluttanut verkkoa kahdeksan kertaa.
– Onhan se kymppipaikalla pelaaminen hieman erilaista kuin mihin olen tottunut. Siinä pääsee osallistumaan peliin juuri niin paljon kuin haluaa. Saa ainakin juosta itsensä puhki. En usko, että olen vielä FC Inter-ottelussa 90 minuutin kunnossa, Aho sanoo.
HIFK kohtaa seuraavaksi vierasottelussa FC Interin perjantaina 4.8. Turun Veritas Stadionilla. Ahon comeback nähdään suurella todennäköisyydellä ensi viikolla, kun HIFK kohtaa kotikentällään VPS:n.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lando Norris kotikisan voittoon – Silverstonessa draamaa ja yllätyksiä
- Max Verstappen tykitti paalulle
- McLarenit ja Ferrarit kovimmassa vauhdissa Silverstonessa
- Valioliigasta karmea suru-uutinen – Diogo Jota menehtyi traagisesti
- Oliver Lindell upeasti golfin major-turnaukseen
- NHL:n varaustilaisuus suomalaisittain surullista katsottavaa
- Lando Norris voittoon – Max Verstappenille katastrofi
- McLarenit ja Ferrarit kärkipaikoille Itävallassa
- McLarenit dominoivat Itävallan harjoituksia
- Valtteri Bottaksesta tärähti kutkuttava huhu