Ghana haastaa Saksan G-lohkon ottelussa
Kuva: Getty Images
Saksa ja Ghana kohtaavat G-lohkon ottelussa lauantaina kello 22 Suomen aikaa. Saksa voitti ensimmäisessä ottelussaan Portugalin 4-0, kun taas Ghana hävisi niukasti USA:lle 2-1.
Saksan esitys Portugalia vastaan oli vakuuttava, vaikka Portugali saa osittain syyttää itseään rumista lukemista. Saksa onnistui pitämään portugalilaiset täysin aseettomana ja näytti epäilijöilleen, että he ovat mukana mestaruustaistossa. Saksan Thomas Müller jatkoi siitä mihin jäi neljä vuotta sitten ja iski avausottelussa hattutempun. On mielenkiintoista nähdä tekeekö Saksan päävalmentaja Joachim Löw muutoksia avauskokoonpanoonsa vai lähteekö hän pelaamaan voitokkaalla miehistöllä. Ghanalla on edessä vaikea ilta. Katkeran USA-tappion jälkeen “Mustat tähdet” kohtaavat G-lohkon ja yhden koko kisojen ennakkosuosikeista. Mikäli Ghana tästä ottelusta voiton nappaisi se kääntäisi lohkon täysin päälaelleen. Voitto olisi samalla täydellinen jättiyllätys, vaikka turnauksessa on jo useampia suuryllätyksiä nähtykin. Katsojat voivat jälleen todistaa mielenkiintoista veljesten kohtaamista, sillä Jerome Boateng edustaa Saksaa ja isoveli Kevin-Prince Boateng Ghanaa. He kohtasivat myös neljä vuotta sitten alkulohkossa, jolloin Saksa oli parempi lukemin 1-0. Saksa luultavasti hoitaa ottelun jälleen vakuuttavasti, mutta Ghana antaa kuitenkin hyvän vastuksen.LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- KuPS haki tasapelin Konferenssiliigassa
- KuPS matkaa Konferenssiliigassa Islantiin
- Suomalaiskaksikolle kauden avausmaalit NHL:ssä
- Suomalaisnuorukaiset vahvoina NHL:ssä
- Max Verstappenin liito jatkuu – McLarenit pulassa
- Manchester United kaatoi Liverpoolin
- Kevin Lankinen torjui Vancouverille voiton
- Sebastian Ahon tehovireelle jatkoa
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – NHL, Valioliiga ja F1 vahvasti esillä
- Alkukauden suomalaisyllättäjä jatkoi pisteputkeaan