Fernando Torres kerää kehuja valmentajaltaan: ”Hän on todella hyvässä kunnossa”
Kuva: Getty Images
Viime vuodet pimennossa ollut espanjalaishyökkääjä Fernando Torres on fyysisesti huippukunnossa, kertoo Atletico Madridin päävalmentaja Diego Simeone.
Atletico on tehnyt Espanjan pääsarjan La Ligan neljässä avauspelissään seitsemän maalia, joista kaksi on tehnyt Torres. Viime kausina maalinteko on ollut espanjalaiskärjelle vaikeaa, mutta nyt alku on ollut lupaava. Simeonen mukaan Torres tekikin harjoituskaudella rutosti töitä, jotta pääsisi mahdollisimman hyvään kuntoon. Vaivannäkö kannatti.
– Hän on todella hyvässä kunnossa. Hän lähti harjoituskauteen hyvin valmistautuneena ja teimme töitä hyvin. Häneltä pitää vaatia paljon ja me vaadimmekin, sen tason pelaaja hän on. Viime vuonna hän pärjäsi hyvin. Hän kilpailee todella hyvin ja antaa meille vaihtoehtoja kärkeen, mihin tarvitsemme häntä, Simeone sanoi espanjalaiselle AS:lle.
Elokuussa 2014 Torres siirtyi Chelseasta lainalle Italiaan AC Milaniin kaksivuotisella sopimuksella. Saman vuoden joulukuussa Chelsea ilmoitti Torresin siinnon muuttuvan pysyväksi tammikuussa 2015. Ennen vuodenvaihdetta Atletico Madrid vahvisti, että Torres palaa kasvattajaseuraansa lainasopimuksella. Milanin ja Atleticon lainasopimus Torresista on pituudeltaan 1,5-vuotinen ja ulottuu kesään 2016 asti.
Atletico on neljän pelatun kierroksen jälkeen viidentenä La Ligassa. Se on voittanut peleistään kolme ja hävinnyt yhden.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- KuPS haki tasapelin Konferenssiliigassa
- KuPS matkaa Konferenssiliigassa Islantiin
- Suomalaiskaksikolle kauden avausmaalit NHL:ssä
- Suomalaisnuorukaiset vahvoina NHL:ssä
- Max Verstappenin liito jatkuu – McLarenit pulassa
- Manchester United kaatoi Liverpoolin
- Kevin Lankinen torjui Vancouverille voiton
- Sebastian Ahon tehovireelle jatkoa
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – NHL, Valioliiga ja F1 vahvasti esillä
- Alkukauden suomalaisyllättäjä jatkoi pisteputkeaan
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Tappara-kipparilla vahva luotto: ”Uudet jutut ovat edessä”
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Huippupituushyppääjä lopettaa uransa: ”Putosin Valioliigasta kolmosdivariin”
- Ilouutinen! Maalitykki jatkaa Kärpissä – ”Saatiin juuri se mitä haluttiinkin”
- Kari Pätäri paljastaa Noriaki Kasain salaisuuden
- Liiga-seura teki yllättävän hankinnan – kiinnostaako ketään?
- Mieletön peppukuva! Suomalainen aiturikaunotar räväytti – ”Niin seksikästä”
- TPS:n päävalmentaja CHL-pettymyksestä: ”Taso ei vaan siinä vaiheessa kautta riittänyt”
- Aino-Kaisa Saarista ahdisteltiin autossa: ”Yritti pussailla ja vaikka mitä”