FC Hongan vahva meno jatkuu

FC Honka jatkaa tiukasti Veikkausliigan mestaruustaistelussa, kun se voitti vieraskentällä Ilveksen. Taistelu ylemmän loppusarjan paikoista jatkuu tasaisena.
Honka vankisti asemiaan kärkikolmikossa ja toisaalta puski Ilvestä yhä syvemmälle voittaen lauantaina Tampereella 4-0. Hongan urakkaa helpotti Tommi Jäntin saama punainen kortti ennen puolituntisen täyttymistä. Siinä vaiheessa Honka johti ottelua 1-0.
Lauantain toisessa ottelussa oli isot panokset, kun Inter ja VPS iskivät yhteen. Molemmat joukkueet taistelevat tiukasti pääsystä kuuden parhaan joukkoon. Kummankaan tilanne ei juuri parantunut 1-1-tasapelillä. VPS joutui miehen alivoimalle vartti ennen loppua, mutta Inter ei pystynyt käyttämään miesylivoimaa hyväkseen.
Veikkausliigan sarjatilanne on herkullinen. HJK, Honka ja KuPS ovat kaikki sarjan kärjessä tasapisteissä. KuPS:lla on ottelu vähemmän pelattuna. Sijat 5-9 mahtuvat viiden pisteen sisään, joten taistelu viimeisistä Mestaruussarjan paikoista käy tiukkana.
Veikkausliiga jatkuu sunnuntaina KuPS:n isännöidessä IFK Mariehamnia ja kierros päättyy maanantaina HIFK:n ja SJK:n väliseen otteluun.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Oliver Kapanen avasi maalitilinsä NHL:ssä
- NHL-kausi käynnistyi – heti suomalaisosumia
- CHL:ssä vielä 14 pudotuspelipaikkaa auki
- George Russell voittoon Singaporessa – McLaren varmisti merkkimestaruuden
- George Russell paalulle Singaporessa
- Teemu Pukki debytoi Viaplayn studiossa
- KuPS aloitti Konferenssiliigan tasapelillä
- NHL alkaa ensi viikolla – kaikki maailman parhaasta kiekkoliigasta vain Viaplayssa
- Viaplaylla kova kattaus KuPS:n Konferenssiliigan avaukseen
- Arsenal voittoon
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Kumpi nappaa Chelsean? Baseball-tykooni vai kemisti?
- Video: HIFK:lta uusi kannatusbiisi – tältä se kuulostaa
- Huippupituushyppääjä lopettaa uransa: ”Putosin Valioliigasta kolmosdivariin”
- Huomenna Helsingissä nähdään poikkeuksellinen koripallotapahtuma
- Ilouutinen! Maalitykki jatkaa Kärpissä – ”Saatiin juuri se mitä haluttiinkin”
- Kari Pätäri paljastaa Noriaki Kasain salaisuuden
- Seiska: Jere Karalahden uusi rakas selvisi – ”Lanteikas, kaunis blondi”
- Tshekki on voittanut kolme edellistä MM-kohtaamista