Esa Tikkanen ja New York Rangersin mestaruus saivat ”Ison Omenan” sekaisin – ”Ihan hullua! Käsittämätöntä!”
Kuva: Getty Images
Esa Tikkanen voitti uransa viidennen Stanley Cupin New York Rangersissa kesällä 1994. Suurseura oli odottanut mestaruutta 54 vuotta. Tikkanen muistelee hurjaa mestaruushetkeä Suplassa.
– Ihan hullua, käsittämätöntä! Stanley Cup on äärimmäisen hankala voittaa. Ihmiset eivät ymmärrä, kuinka hankalaa. Varsinkin New Yorkissa, kun kaikki olivat odottaneet sitä niin monta vuotta. 54 vuotta. Ollaan rehellisiä, aloimme juhlia mestaruutta liian aikaisin. Meillä oli mahdollisuus katkaista se aiemmin, mutta pitää nostaa hattua Vancouverille, että he pystyivät hoitamaan homman, hän sanoo.
Tikkanen on vieraillut Rangersin kotihallissa Madison Square Gardenissa usein, ja aina hänet muistetaan.
– Siellä mestarit muistetaan aina. Varmasti joka puolella, mutta siellä vähän enemmän. Vielä tänä päivänä, kun menen sinne, niin minut otetaan kuvaruudulle ja saan standing ovationin, vaikka siellä on nuorempaa porukkaa. Varmasti isät ovat kertoneet pojilleen, että tuollainen Crazy Finn oli voittamassa Stanley Cupin, sitä pitää kunnioittaa!
Rangers sekoitti New Yorkin aikanaan täysin.
– Siellä osataan juhlia. Paraatissa oli 3,8 miljoonaa ihmistä, melkein Suomen asukasluvun verran. Pelin jälkeenkin piti lähteä syömään, mutta poliisi ilmoitti, että ulkona on varmasti 100 000 ihmistä ympäri Manhattania, Tikkanen sanoo.
Kesän 1994 seitsemäs ja ratkaiseva finaali New York Rangersin ja Vancouver Canucksin välillä nähdään Viasatilla lauantaina iltapäivällä.
Tikkasen haastattelu löytyy Suplasta. Uraa kertaavat asiat alkavat 19 ja puolen minuutin jälkeen.
LUE MYÖS:
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Antti Aalto lensi pisteille Falunissa
- Arsenal vankisti sarjajohtoaan Valioliigassa
- Suomen joukkue Rukan maailmancupin osakilpailuun nimetty
- Las Vegasin osakilpailussa skandaali – molemmt McLarenit hylättiin
- Lando Norris paalupaikalle Las Vegasissa
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Lukko jyräsi jatkoon CHL:ssä
- Oliver Kapanen pörssikärkeen
- Dopingkäryt jatkuvat: Nyt kärähti keihään hopeamitalisti!
- HJK:lle massiivinen takaisku ennen Mestarien liigan elintärkeää ottelua – luottopelaajan kausi ohi!
- Jordanin Jäljillä: Video – suomalaispelaajalle dramaattinen tappio
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Marca: Herkkä Gerard Pique purskahti itkuun ottelun jälkeen – ”Tämä on ollut kauhein kokemukseni”
- Valmentaja paljasti: Manchester Unitedin kapteeni vaihtuu – ”Hän on lähdössä”
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Virtanen uskoo Norjan kaatuvan – ”pystymme voittamaan”
- 12 A-maaottelun mies tekee paluun Veikkausliigaan
- 35 maaottelumaalia, 35 vuotta – ALS-tauti vei hyökkääjän nuorena hautaan