Ecuador kukisti Hondurasin vauhdikkaan ottelun jälkeen
Kuva: Getty Images
Hondurasin ja Ecuadorin välinen ottelu päättyi ecuadorilaisten 2-1 voittoon. Ottelu oli melko vauhdikas ja maalipaikkoja riitti molemmilla joukkueilla.
Kamppailu oli alusta alkaen hyvin vauhdikasta ja molemmat joukkueet loivat tilanteita useaan otteeseen. Enner Valencialla oli loistava paikka reilun vartin pelin jälkeen, mutta mies laukoi pallon huolimattomasti Hondurasin maalin yli. Honduras siirtyi ottelussa 1-0 johtoon Carlos Costlyn maalilla, mikä syntyi ajassa 31. Vain kolme minuuttia myöhemmin Enner Valencia onnistui tällä kertaa sutaisemaan pallon sisään takatolpalta sekavan pomppupallon seurauksena. Ensimmäinen puoliaika tarjosi viihdyttävää katseltavaa, vaikka taktisesti peli ei ollut parasta mahdollista.
Toinen puoliaika jatkui kuitenkin vauhdikkaana ja molemmilla joukkueilla oli hyviä tilanteita. Enner Valencia vei Ecuadorin 2-1 johtoon erikoistilanteesta reilun tunnin pelin kohdalla. Ecuador hallitsi toista puoliaikaa ja heillä oli loppua kohden monia paikkoja lisätä johtoaan. 2-1 lukemat kuitenkin säilyivät taululla.
Voitolla Ecuador avasi pistetilinsä ja nousi kolmeen pisteeseen. Honduras sen sijaan pysyy edelleen nollassa pisteessä ennen alkulohkon viimeistä kierrosta. Ecuador kohtaa viimeisessä alkulohkon ottelussa Ranskan ja Honduras Sveitsin.
LUE MYÖS:
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Antti Aalto lensi pisteille Falunissa
- Arsenal vankisti sarjajohtoaan Valioliigassa
- Suomen joukkue Rukan maailmancupin osakilpailuun nimetty
- Las Vegasin osakilpailussa skandaali – molemmt McLarenit hylättiin
- Lando Norris paalupaikalle Las Vegasissa
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Lukko jyräsi jatkoon CHL:ssä
- Oliver Kapanen pörssikärkeen
- Anaheim-kapteenilta upeaa heittäytymistä – fani sai kuulla tulevan esikoisensa sukupuolen uskomattomalla tavalla!
- Dopingkäryt jatkuvat: Nyt kärähti keihään hopeamitalisti!
- HJK:lle massiivinen takaisku ennen Mestarien liigan elintärkeää ottelua – luottopelaajan kausi ohi!
- Huuhkajat hurjina maailmalla
- Jordanin Jäljillä: Video – suomalaispelaajalle dramaattinen tappio
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Marca: Herkkä Gerard Pique purskahti itkuun ottelun jälkeen – ”Tämä on ollut kauhein kokemukseni”
- Valmentaja paljasti: Manchester Unitedin kapteeni vaihtuu – ”Hän on lähdössä”
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Virtanen uskoo Norjan kaatuvan – ”pystymme voittamaan”