Diego Costa ei ole saanut petturin leimaa – ”Se voi vielä muuttua”

Espanjan kansalaisuuden saanut ja maan maajoukkueessa keväällä debytoinut Atlético Madridin hyökkääjä Diego Costa on hiukan ristiriitaisessa tilanteessa valmistautuessaan MM-lopputurnaukseen kotimaassaan, mutta toisen maan edustajana.
Ainakaan toistaiseksi Costa ei ole saanut kokea brasilialaisten vihaa vaihdettuaan kansalaisuutta.
– Toistaiseksi asiat sujuvat hyvin. Ihmiset ovat kohdelleet minua kuten toivoinkin, tosin se voi vielä muuttua jossain vaiheessa. En ole kuitenkaan huolissani, minulla on monien sellaisten ihmisten tuki, jotka ymmärtävät tapahtuneen, Costa kertoi Marcan mukaan.
Oman osansa valmistautumiseen on tuonut sitkeä vamma, joka tuntuu viimein olevan voitettu kanta. Maaottelu El Salvadoria vastaan USA:ssa sujui ilman vaivoja.
– Tarvitsin sen ottelun päästäkseni eroon pelosta, että vamma uusiutuu. Kaikki tuntui hyvältä jo kaksi kertaa, mutta pelasin ja vamma tuli takaisin. Nyt olen kuitenkin täysin kunnossa, eikä mitään ongelmia ole tiedossa.
Kuumasta ja jopa trooppisesta ilmasta on puhuttu paljon ja Costa myöntää sen merkityksen, mutta ei pidä sitä suurimpana kysymysmerkkinä.
– Kun on tottunut Eurooppaan, ilmasto tekee asiat meille vähän vaikeammiksi, mutta tärkein asia ovat kentät. Niiden pitää olla hyvässä kunnossa ja kasteltuja, Costa painotti.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Oliver Lindell aloitti BMW PGA Championshipin erinomaisesti
- Oliver Lindell jälleen upeaan suoritukseen
- Ilves ja KalPa varmistivat jatkopaikan CHL:ssä
- Max Verstappen palasi voittajaksi
- Max Verstappen ajoi paalulle Monzassa
- Lukko vahvana Saksassa
- KalPa reiluun voittoon – myös Ilves puhtaalla pelillä
- CHL:ssä toinen peliviikko edessä
- Ryder Cupin joukkueet valittu
- Liverpool kaatoi Arsenalin huippukamppailussa