David Moyes kieltäytyi useista työtarjouksista – sai heti potkut
Kuva: Getty Images
David Moyes kertoo Sky Sportsin haastattelussa, että hän kieltäytyi useista eri työtarjouksista parin kuukauden aikana juuri ennen kuin sai potkut Real Sociedadista.
– Totta kai olen pettynyt, että jouduin lähtemään. Kun hyväksyin työtarjouksen, minulle asetettiin tavoitteeksi säilyminen La Ligassa. Saavutimme tuon tavoitteen kirkkaasti ja olimme viime kaudella 12:s. Mielestäni menimme paljon eteenpäin edelliskaudesta. Barcelonan voittaminen omien fanien edessä oli kokemus, joka ei unohdu, Moyes kertoo.
Entinen Evertonin ja Manchester Unitedin manageri sai potkut marraskuun alussa, kun Real Sociedad hävisi Las Palmasille 0-2. Tällä kaudella pisteitä kertyi 11 ottelusta vain yhdeksän, mikä ei seurajohdolle riittänyt.
– Vaikka joukkueeni pelasi hyvin, tulosta ei saatu riittävästi. Olin silti koko ajan varma, että loppukaudesta parantaisimme paljon. Minä lupasin Sociedadille kunnioittaa sopimustani ja kieltäydyin useista työtarjouksista viime kuukausien aikana, siksi potkut tuntuivat erityisen ikävältä, Moyes tilittää.
Sky Sports arvelee, että Moyesin perässä saattoivat olla esimerkiksi Newcastle, Sunderland, Aston Villa, West Ham tai Leicester.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- KuPS haki tasapelin Konferenssiliigassa
- KuPS matkaa Konferenssiliigassa Islantiin
- Suomalaiskaksikolle kauden avausmaalit NHL:ssä
- Suomalaisnuorukaiset vahvoina NHL:ssä
- Max Verstappenin liito jatkuu – McLarenit pulassa
- Manchester United kaatoi Liverpoolin
- Kevin Lankinen torjui Vancouverille voiton
- Sebastian Ahon tehovireelle jatkoa
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – NHL, Valioliiga ja F1 vahvasti esillä
- Alkukauden suomalaisyllättäjä jatkoi pisteputkeaan
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Tappara-kipparilla vahva luotto: ”Uudet jutut ovat edessä”
- Ilouutinen! Maalitykki jatkaa Kärpissä – ”Saatiin juuri se mitä haluttiinkin”
- Kari Pätäri paljastaa Noriaki Kasain salaisuuden
- Krista Pärmäkoski nousi palkintopallille – ”Mietin jo, kuinka jaksaa ja mitä tästä tulee”
- TPS:n päävalmentaja CHL-pettymyksestä: ”Taso ei vaan siinä vaiheessa kautta riittänyt”
- Aino-Kaisa Saarista ahdisteltiin autossa: ”Yritti pussailla ja vaikka mitä”
- Eurooppa aloitti Ryder Cupin ryminällä
- Golfin suurtapahtuma Ryder Cup Viaplayssa tänä viikonloppuna