Costa Rica hakee lohkovoittoa Englannin kustannuksella

Kuva: Getty Images
MM-kisojen toistaiseksi suurin yllättäjä Costa Rica kohtaa D-lohkon viimeisessä ottelussaan Englannin Suomen aikaa klo 19.00. Costa Rica on selvittänyt tiensä jo jatkoon lohkosta, mutta tasapelipistekin Englannista riittäisi tuomaan lohkovoiton. Englanti puolestaan pelaa vain kunniastaan kahden aiemman tappion myötä.
Costa Rica on selvittänyt tiensä kerran aiemminkin jatkopeleihin se tapahtui vuonna 1990. Nyt maa on uusinut tempun ja haluaa varmasti voittaa lohkonsa, jotta saisi ”helpomman” vastustajan pudotuspeleissä. Costa Rica tiettävästi muuttanee hieman kokoonpanoaan ja antaa peliaikaa vähemmän vastuuta saaneille pelaajille.
Englanti lähtee kahden niukan tappion myötä vain puhdistamaan kilpeään ja pelaamaan kunniasta. Illan otteluun Roy Hodgson pistää kahta miestä lukuunottamatta koko avauskokoonpanon uusiksi. Vain Gary Cahill ja Daniel Sturridge jatkavat edellisen pelin avanneista pelaajista. Hodgson haluaa antaa kaikille pelaajille kokemusta MM-tasolla. Esimerkiksi 18-vuotias vasen pakki Luke Shaw ja 20-vuotias keskikentän Ross Barkley ovat ensimmäistä kertaa avauksessa virallisessa ottelussa Englannin paidassa. Joukkueen kapteeni Steven Gerrard aloittaa penkin puolelta ja kapteeninnauhaa käsivarressaan pitää Frank Lampard. Ottelun on huhuttu olevan Lampardin viimeinen peli maajoukkueessa.
Lohkotilanteesta ja ennakkoasetelmista huolimatta Englanti on pienoinen ennakkosuosikki. Costa Ricalle kuitenkin sopii altavastaajan asema ja peli päättyy 1-1.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Oliver Kapanen avasi maalitilinsä NHL:ssä
- NHL-kausi käynnistyi – heti suomalaisosumia
- CHL:ssä vielä 14 pudotuspelipaikkaa auki
- George Russell voittoon Singaporessa – McLaren varmisti merkkimestaruuden
- George Russell paalulle Singaporessa
- Teemu Pukki debytoi Viaplayn studiossa
- KuPS aloitti Konferenssiliigan tasapelillä
- NHL alkaa ensi viikolla – kaikki maailman parhaasta kiekkoliigasta vain Viaplayssa
- Viaplaylla kova kattaus KuPS:n Konferenssiliigan avaukseen
- Arsenal voittoon
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Kumpi nappaa Chelsean? Baseball-tykooni vai kemisti?
- Huippupituushyppääjä lopettaa uransa: ”Putosin Valioliigasta kolmosdivariin”
- Ilouutinen! Maalitykki jatkaa Kärpissä – ”Saatiin juuri se mitä haluttiinkin”
- Kari Pätäri paljastaa Noriaki Kasain salaisuuden
- Liiga-seura teki yllättävän hankinnan – kiinnostaako ketään?
- Mieletön peppukuva! Suomalainen aiturikaunotar räväytti – ”Niin seksikästä”
- Tappara-kipparilla vahva luotto: ”Uudet jutut ovat edessä”
- Tshekki on voittanut kolme edellistä MM-kohtaamista