CHL jatkuu – Jukurien hankinta debytoi tiistaina

Champions Hockey Leaguen ensimmäisen pudotuspelikierroksen avausosat mitellään tällä viikolla. Mukana on vielä kaksi suomalaisjoukkuetta, Jukurit ja Tappara, jotka molemmat pelaavat avausottelunsa tiistaina. Jukurit isännöi sveitsiläistä Fribourg-Gottéronia ja Tappara taistelee Sveitsissä HC Davosin vieraana.
– Hyvä fiilis on joukkueessa. Isoa seuraa vastaan pääsemme pelaamaan ja pelaajat pääsevät testaamaan tasoaan. Ehdottomasti on laadukas vastustaja, Jukurien päävalmentaja Olli Jokinen huomauttaa.
Jukurien tuore kanadalaisvahvistus Quinton Howden on mikkeliläisten mukana.
– Howden tekee tässä pelissä debyyttinsä. Jonkun verran meillä on loukkaantumisia, mutta niin on kaikilla joukkueilla tässä vaiheessa kautta. Paras mahdollinen rosteri laitetaan jäälle, Jokinen lupaa.
Tappara koki lauantaina kovan takaiskun, kun Waltteri Merelä loukkaantui Leijonien maaottelussa Tshekkiä vastaan. Tehohyökkääjä operoitiin Turussa ja edessä on pitkä huili.
– Pelaajatilanteemme on kohtalainen. Pienen tauon jälkeen on taas omanlainen juttunsa tulla peleihin mukaan. Kytkin on saatava heti pois päältä, Tapparan valmentaja Jussi Tapola toteaa.
Ennen maaottelutaukoa Tappara voitti Liigassa kolme peliä putkeen. Jokainen noista kolmen pisteen potista tuli yhden maalin erolla. Tapolan mukaan tunnelma kirvesrintojen leirissä on luottavainen HC Davosin kohtaamisen alla.
– Taas on vastassa joukkue Euroopan huipulta. Davos on luisteluvoimainen ryhmä, joka pelaa vauhdikasta lätkää, Tapola painottaa.
Lähde: CHL:n tiedote
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Oliver Kapanen avasi maalitilinsä NHL:ssä
- NHL-kausi käynnistyi – heti suomalaisosumia
- CHL:ssä vielä 14 pudotuspelipaikkaa auki
- George Russell voittoon Singaporessa – McLaren varmisti merkkimestaruuden
- George Russell paalulle Singaporessa
- Teemu Pukki debytoi Viaplayn studiossa
- KuPS aloitti Konferenssiliigan tasapelillä
- NHL alkaa ensi viikolla – kaikki maailman parhaasta kiekkoliigasta vain Viaplayssa
- Viaplaylla kova kattaus KuPS:n Konferenssiliigan avaukseen
- Arsenal voittoon
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Kumpi nappaa Chelsean? Baseball-tykooni vai kemisti?
- Tappara-kipparilla vahva luotto: ”Uudet jutut ovat edessä”
- Huippupituushyppääjä lopettaa uransa: ”Putosin Valioliigasta kolmosdivariin”
- Ilouutinen! Maalitykki jatkaa Kärpissä – ”Saatiin juuri se mitä haluttiinkin”
- Kari Pätäri paljastaa Noriaki Kasain salaisuuden
- Liiga-seura teki yllättävän hankinnan – kiinnostaako ketään?
- Mieletön peppukuva! Suomalainen aiturikaunotar räväytti – ”Niin seksikästä”
- TPS:n päävalmentaja CHL-pettymyksestä: ”Taso ei vaan siinä vaiheessa kautta riittänyt”