Bundes-Luke -podcast: Vuoden urheilija Lukas Hradecky: ”Haluan voittaa vielä jotain isoa”
Kuva: Juha Tamminen
Vuoden urheilijaksi valittu Huuhkajien maalivahti Lukas Hradecky otti hyvällä mielellä vastaan valinnan vuoden urheilijaksi. Hän otti valintaan kantaa Bundes-Luke -podcastissaan.
– Totta kain näin tuoreeltaan aika iso kunnia ja olen todella otettu ja ylpeä, että tällaisena vuotena valinta osui minuun. Voidaan varmasti ikuisesti väitellä, että miten verrataan ketäkin urheilijaa. Itse voi selventää, että absoluuttisesti paras urheilija en ole. Sadan listalle ehkä mahdun. Tämä on aina hankala aihe, mutta ei se vie tältä titteliltä tai saavutukselta mitään pois missään nimessä, hän sanoo.
Hradecky sanoo, että aineksia olisi ollut vielä saavutuksellisesti parempaankin kauteen.
– Kertoo siitä, että olen kehittynyt ja pelaan semmoisessa jengissä, että kaikki nuo tuntuvat isoilta pettymyksiltä. Oli cupin finaalia ja Eurooppa-liigan puolivälierää. Ei jäänyt mitenkään hyvä maku koko vuodesta. Kertoo siitä, että motivaatio riittää tulevaisuuteen ja haluan voittaa vielä jotain isoa.
Hradeckyn Leverkusen kohtaa perjantaina Union Berlinin. Ottelu nähdään Elisa Viihde Viaplayssa ja V Sport Jalkapallo -kanavalla kello 21.20.
Bundes-Luke löytyy Suplasta.
LUE MYÖS:
- Suomen joukkueet Tour de Skille ja Keski-Euroopan mäkiviikolle nimetty
- Nuorille Leijonille synkkä ilmoitus MM-kisojen alla
- IS: NBA-fanit hämillään Lauri Markkasen käytöksestä
- Kihlattu valmentajana ladulla ja elämässä: Vilma Ryytyn salaisuus huipulle nousuun paljastui
- Jukka Jalonen paljasti MTV:lle – tekemässä lähtöä Italian peräsimestä
- Joulunajan huippu-urheilukattaus Viaplayssa: NHL:n ja Valioliigan huippumatsit, Tour de Ski & dartsin MM-kisat
- Minja Korhonen upeasti palkintopallille
- KuPS upeasti jatkoon Konferenssiliigassa
- NHL Hockey Day in Finland -tapahtuma saapuu Kuopioon maaliskuussa 2026
- Teemu Harjulle niukka tappio dartsin MM-kisoissa hurjan jännitysnäytelmän jälkeen