Brasilia otti avausvoiton – jossiteltavaa jäi
Kuva: Getty Images
MM-lopputurnauksen avausottelussa Brasilia-Kroatia päädyttiin numeroihin 3-1, mutta ihan ilman jälkipuheita ottelusta ei selvitty etenkin Brasilian voittomaalin suhteen.
Brasilia hallitsi hienokseltaan ottelun avauspuoliskoa, mutta Kroatia iski ajoittain vaarallisesti ja vastaiskusta syntyi myös avausmaali, kun Ivica Olic eteni vahvasti vasemmalla ja keskitti vaarallisesti matalan pallon rangaistualueelle. Pallo otti pienen kimmokkeen ja Marcelo ohjasi pallon omaan verkkoon 11. minuutilla.
Brasilia tuli tasoihin 29 minuutilla Neymarin tarkalla kaukolaukauksella, joka painui Kroatian verkkoon tolpan kautta. Enempiä maaleja ei Brasilian hallinnasta huolimatta nähty ja taukoa Sao Paulossa vietettiin numeroissa 1-1.
Toisen puoliajan alussa Kroatia otti parempaa otetta pelistä ja tilanteet tasoittuivat selvästi. 70. minuutilla kuitenkin alkoi tapahtua, kun Brasilian hyökkääjä Fred lankesi perin helposti nurmen pintaan Dejan Lovrenin ahdistellessa ja pallo vietiin pilkulle. Neymar ei erehtynyt, vaikka Stipe Pletikosa Kroatian maalilla sai kättään väliin ja numerot olivat 2-1.
Kroatia oli lähellä tasoitusta viisi minuuttia ennen loppua, mutta erotuomarin pilli pelasti nyt puolestaan Brasilian puolustuspäässä, kun Olicin katsottiin rikkoneen pallontavoittelutilanteessa maalivahti Julio Cesaria.
Kroatia haki lopussa tasoitusta, kun Brasilia iski terävästi vastaan ja Oscar laukoi helpon näköisesti loppulukemat 3-1.
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Nyt sattui nolosti: KHL-pelaaja jätti suomalaistoimittajan kylmäksi – katso video
- Arsenal havittelee ison rahan korvaajaa Danny Welbeckille
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- HIFK hankki entisen maajoukkuepelaajan – ”Muurinen oli yksi iso syy siirtoon”
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Stadin kovin jätkä joutui kiekkodiktaattorin hampaisiin: ”Ei ollut munaa sanoa”
- Tallinnan KHL-hankkeen puuhamies: ”Haluamme nostaa virolaisen jääkiekon Jokerien tasolle”
- Tero Pitkämäellä yksi MM-muisto ylitse muiden – ”Se jätti pikkupoikaan jäljen”