Artturi Lehkonen iski hattutempun

Artturi Lehkonen juhli uransa ensimmäistä hattutemppua, kun hän johdatti Coloradon voittoon.
Lehkonen iski kolme maalia Coloradon voittaessa Utahin 4-1. Vahvaa suomalaispanosta täydensi Mikko Rantanen, joka vastasi Coloradon yhdestä muusta osumasta.
Lehkosen hattutemppu oli Coloradon kolmas suomalaispelaajan knalli tällä kaudella. Vain hieman aiemmin Joel Kiviranta teki kolme maalia ja myös Rantanen on onnistunut tekemään kolme maalia.
Mikael Pyyhtiä antoi maalisyötön Columbuksen murjoessa Bostonin 6-2. Joonas Korpisalolla oli vaikea iltapuhde, kun hän torjui 27 kertaa ja selän taakse meni kuusi osumaa.
Vaikeaa oli myös Juuse Saroksella, kun hänet vaihdettiin toisessa erässä pois, kun omissa oli soinut viidesti ja torjuntoja kertynyt vain 11. Tolppien väliin tullut Justus Annunen päästi yhden maalin taakseen torjuen 11 kertaa 4-7-tappiossa
Ukko-Pekka Luukkonen pääsi puolestaan juhlimaan voittoa, kun Buffalo voitti Chicagon 6-2. Luukkonen ehti kiekon tielle 15 kertaa.
Mikael Granlund kasvatti omaa pistesaldoaan syöttöpisteellä, mutta San Jose hävisi Vegasille.
NHL:n viime yön tulokset:
Buffalo-Chicago 6-2
Detroit-Toronto 2-5
New Jersey-Carolina 4-2
Columbus-Boston 6-2
St. Louis-Nashville 7-4
Dallas-Minnesota 2-3 ja.
Utah-Colorado 1-4
San Jose-Vegas 3-6
Viaplay esittää kaikki NHL-ottelut suorina lähetyksinä.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Oliver Kapanen avasi maalitilinsä NHL:ssä
- NHL-kausi käynnistyi – heti suomalaisosumia
- CHL:ssä vielä 14 pudotuspelipaikkaa auki
- George Russell voittoon Singaporessa – McLaren varmisti merkkimestaruuden
- George Russell paalulle Singaporessa
- Teemu Pukki debytoi Viaplayn studiossa
- KuPS aloitti Konferenssiliigan tasapelillä
- NHL alkaa ensi viikolla – kaikki maailman parhaasta kiekkoliigasta vain Viaplayssa
- Viaplaylla kova kattaus KuPS:n Konferenssiliigan avaukseen
- Arsenal voittoon
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Kumpi nappaa Chelsean? Baseball-tykooni vai kemisti?
- Video: HIFK:lta uusi kannatusbiisi – tältä se kuulostaa
- Huippupituushyppääjä lopettaa uransa: ”Putosin Valioliigasta kolmosdivariin”
- Huomenna Helsingissä nähdään poikkeuksellinen koripallotapahtuma
- Ilouutinen! Maalitykki jatkaa Kärpissä – ”Saatiin juuri se mitä haluttiinkin”
- Kari Pätäri paljastaa Noriaki Kasain salaisuuden
- Seiska: Jere Karalahden uusi rakas selvisi – ”Lanteikas, kaunis blondi”
- Tshekki on voittanut kolme edellistä MM-kohtaamista