Arsi Ruuskanen rysäytti pahasti ulos – Suomen perjantain kisapäivä sai synkän käänteen
Planican MM-kilpailut jatkuivat maastohiihdon osalta miesten skiathlonilla. Parhaasta suomalaissijoituksesta vastasi Perttu Hyvärinen, joka ylitti maaliviivan kymmenentenä.
Hyvärinen ei ollut tyytyväinen sijoitukseensa, sillä koki aineksia olevan parempaan ja odotukset olivat korkeammalla. Hyvärinen kaatui vapaan osuuden alkuvaiheessa.
– Oli raskas ja kova kisa. Vapaa kulki tänään ihan hyvin, mutta odotin itseltäni paljon parempaa, kommentoi Hyvärinen Hiihtoliiton tiedotteessa.
Iivo Niskanen oli 13:s. Niskanen pyrki pitämään vauhtia perinteisellä hiihtotavalla, mutta kärkiporukka ei hajonnut. Vapaan osuudella suomalaishiihtäjä ei pystynyt vastaamaan kärkivauhtiin ja kärsi viimeiset 13 kilometriä jalkakrampista.
Remi Lindholm hiihti maaliin sijalle 22. Arsi Ruuskanen kaatui kilpailun ensimmäisellä kierroksella ja hänet vietiin sairaalaan tutkimuksiin. Suomen Hiihtoliitto tiedottaa Ruuskasen tilanteesta lisää myöhemmin.
Kaikki kisatapahtumat ovat katsottavissa suorana Elisa Viihde Viaplayssa ja V sport –kanavilla.
POHJOISMAISTEN HIIHTOLAJIEN MM-KISAT
Lauantai 25.2.
10:40 Viaplay Talvi -studio + Yhdistetty HS100 (M). Studiossa Suvi Hakkaraisen seurassa Jaakko Tallus. Selostus Mikko Reitti & Jari Mantila. (Elisa Viihde Viaplay & V sport+ Suomi)
13:10 HS100 (N) joukkuemäki. Selostus: Mikko Reitti & Jari Mantila. (Elisa Viihde Viaplay)
14:30 Viaplay Talvi -studio. Studiossa Suvi Hakkaraisen seurassa hiihdon asiantuntijana Sami Jauhojärvi ja yhdistetyn asiantuntijana Jaakko Tallus. Asiantuntijana paikan päällä Juho Mikkonen. (Elisa Viihde Viaplay & V sport+ Suomi)
Studiossa seurattavat kisat:
15:00 Yhdistelmäkilpailu (N) Selostus: Jussi Eskola & Sami Jauhojärvi
16:30 Yhdistetty 10 km (M) Selostus: Mikko Reitti & Jari Mantila
18:00 HS100 (M) Selostus: Mikko Reitti & Jari Mantila
Lähde: Hiihtoliiton tiedote
LUE MYÖS:
- Suomen joukkueet Tour de Skille ja Keski-Euroopan mäkiviikolle nimetty
- Nuorille Leijonille synkkä ilmoitus MM-kisojen alla
- IS: NBA-fanit hämillään Lauri Markkasen käytöksestä
- Kihlattu valmentajana ladulla ja elämässä: Vilma Ryytyn salaisuus huipulle nousuun paljastui
- Jukka Jalonen paljasti MTV:lle – tekemässä lähtöä Italian peräsimestä
- Joulunajan huippu-urheilukattaus Viaplayssa: NHL:n ja Valioliigan huippumatsit, Tour de Ski & dartsin MM-kisat
- Minja Korhonen upeasti palkintopallille
- KuPS upeasti jatkoon Konferenssiliigassa
- NHL Hockey Day in Finland -tapahtuma saapuu Kuopioon maaliskuussa 2026
- Teemu Harjulle niukka tappio dartsin MM-kisoissa hurjan jännitysnäytelmän jälkeen