Arsenal-legenda paaluttaa: “Seuraavan ManU-managerin on tuhlattava uudet 400 miljoonaa euroa”
Kuva: Getty Images
BBC:n jalkapallokommentaattorina toimivan Ian Wrightin mukaan Manchester Unitedin seuraavan managerin on uudistettava joukkuetta 400 miljoonalla eurolla, jos United haluaa takaisin huipulle.
Louis van Gaalin Unitedin peli on ollut koko kauden yhtä vuoristorataa. Viikonlopun kaamea 0-3-tappio Tottenhamille tarkoittaa sitä, että Mestarien liigan karsintapaikkakin on jäämässä haaveeksi. Manchester City pitää tuota paikkaa hallussaan neljä pistettä Unitedin edellä.
Jose Mourinhoa on tuotu mediassa tohinalla ManU:n manageriksi ensi kesänä, mutta ihan yhtä hyvin voi olla, että van Gaal jatkaa projektinsa loppuun saakka kesään 2017. Hollantilainen on polttanut uusiin pelaajiin kahden vuoden aikana 380 miljoonaa euroa. Myynneistä on tullut vain 130 miljoonaa, joten van Gaalin aikakaudella seura on persnetonnut 250 miljoonaa euroa pelaajiin.
Wrightin mukaan on kuitenkin selvä, että lisää uusia pelaajia on hankittava.
– Minun näkemykseni mukaan he tarvitsevat vielä lisää hankintoja ja seuraavan managerin on käytettävä taas noin 400 miljoonaa euroa, että Manchester United nousee sille tasolle, missä se haluaa olla, Wright arveli BBC:n Radio 5:llä.
LUE MYÖS:
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Antti Aalto lensi pisteille Falunissa
- Arsenal vankisti sarjajohtoaan Valioliigassa
- Suomen joukkue Rukan maailmancupin osakilpailuun nimetty
- Las Vegasin osakilpailussa skandaali – molemmt McLarenit hylättiin
- Lando Norris paalupaikalle Las Vegasissa
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Lukko jyräsi jatkoon CHL:ssä
- Oliver Kapanen pörssikärkeen
- Anaheim-kapteenilta upeaa heittäytymistä – fani sai kuulla tulevan esikoisensa sukupuolen uskomattomalla tavalla!
- Dopingkäryt jatkuvat: Nyt kärähti keihään hopeamitalisti!
- HJK:lle massiivinen takaisku ennen Mestarien liigan elintärkeää ottelua – luottopelaajan kausi ohi!
- Jordanin Jäljillä: Video – suomalaispelaajalle dramaattinen tappio
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Marca: Herkkä Gerard Pique purskahti itkuun ottelun jälkeen – ”Tämä on ollut kauhein kokemukseni”
- Valmentaja paljasti: Manchester Unitedin kapteeni vaihtuu – ”Hän on lähdössä”
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Virtanen uskoo Norjan kaatuvan – ”pystymme voittamaan”
- 12 A-maaottelun mies tekee paluun Veikkausliigaan