Ari Lahti vetäytyi FIFA:n varapuheenjohtajaehdokkuudesta

Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti ilmoitti keskiviikkona UEFA:n kongressissa vetäytyvänsä ehdokkuudestaan FIFA:n varapuheenjohtajaksi. Lahti ilmoitti päätöksestään UEFA:n kongressille hetkeä ennen äänestyksen alkua.
Suomen Palloliitto asetti tammikuussa puheenjohtajana vuodesta 2018 lähtien toimineen Ari Lahden ehdolle FIFA:n varapuheenjohtajaksi eurooppalaisten jäsenten kiintiössä.
Lahti on puheenjohtajakaudellaan määrätietoisesti edistänyt Suomen Palloliiton vaikuttamismahdollisuuksia kansainvälisessä päätöksenteossa. Lahti toimii parhaillaan UEFA:n talouskomitean jäsenenä.
Ehdokkuus FIFA:n varapuheenjohtajaksi oli perusteellisen harkinnan tulos. Lahden päätös vetäytymisestä syntyi kuitenkin Lissabonissa UEFA:n kongressissa käytyjen huolellisten ja laajojen keskustelujen jälkeen.
– Kuten pelissä, myös täällä kentän ulkopuolella oikea ajoitus on kriittistä lopullisen tavoitteen onnistumisen edistämiseksi. Keskustelujen pohjalta olen tehnyt johtopäätöksen, että minun aikani ei ole nyt, mutta aikamme tulee vielä. Samojen keskustelujen pohjalta olen luottavainen siihen, että meidän tulee määrätietoisesti jatkaa työtämme tärkeäksi kokemiemme arvojen edistämiseksi myös kansainvälisessä jalkapallossa. Nyt on otettava yksi askel taaksepäin, jotta saavutamme suuremman loikan eteenpäin, Lahti avasi päätöksensä taustoja.
Lahden kanssa UEFA:n kiintiössä FIFA:n varapuheenjohtajan paikasta kilpaillut unkarilainen Sándor Csányi valittiin jatkamaan tehtävässä Euroopan edustajana. Varapuheenjohtajuuskausi on nelivuotinen.
Lähde: SPL:n tiedote
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Oliver Lindell aloitti BMW PGA Championshipin erinomaisesti
- Oliver Lindell jälleen upeaan suoritukseen
- Ilves ja KalPa varmistivat jatkopaikan CHL:ssä
- Max Verstappen palasi voittajaksi
- Max Verstappen ajoi paalulle Monzassa
- Lukko vahvana Saksassa
- KalPa reiluun voittoon – myös Ilves puhtaalla pelillä
- CHL:ssä toinen peliviikko edessä
- Ryder Cupin joukkueet valittu
- Liverpool kaatoi Arsenalin huippukamppailussa