Adidas vai Nike? – Saksan maajoukkue tekemässä hurjan 700 miljoonan euron diilin!
Kuva: Getty Images
Saksan futismaajoukkueella on tällä hetkellä paitasponsorina Adidas, jonka kanssa on solmittu sopimus vuosiksi 2008-2018. Mutta mitä tapahtuu tuon jälkeen? Siitä Saksan futisliitto DFB on luvannut tehdä päätöksen vielä ennen ensi kesän EM-lopputurnausta.
Näkyvyys hallitsevan maailmanmestarin pelipaidassa on haluttua kauppatavaraa. Nykyisen sponsorin ohella myös jenkkibrändi Nike on vielä vahvasti mukana kilpailussa – ja nostamassa lopullista summaa korkealle.
Tämänhetkinen sopimus Adidaksen kanssa tuo DFB:n kassaan 25 miljoonaa euroa vuodessa, mutta Bild am Sontag-lehden tietojen mukaan uuden kontrahdin arvo voi nousta jopa 85 miljoonaan euroon per vuosi. Uusi sopimus tehdään ainoastaan kahdeksaksi vuodeksi, joten sen kokonaisarvo saattaa olla peräti 700 miljoonaa euroa.
Rahan lisäksi Adidas on iskenyt tiskiin muutakin houkutinta: se lupaa uuden sopimuksen myötä siirtää pelipaitojen valmistuksen Aasiasta Saksaan. Adidaksella on lisäksi tarjouskilpailussa ns. ”Matching Offer Right” eli sillä on mahdollisuus jatkaa nykykontrahtia, mikäli se on valmis maksamaan Niken tarjoaman summan.
LUE MYÖS:
- Ja taas on herkkua tarjolla – katseet kiinnittyvät Madridiin ja Pariisiin
- Viljami Sinisalon asema vahvistuu?
- Liigan pudotuspelit alkavat – miten käy HIFK:n?
- Kotimaisen jalkapallon ensimmäinen pokaali ratkaistaan
- Nuori supertähti putsasi pöydän
- Jo aiemmin tehokkain, nyt nousua maalitilastossa – Patrick Kane laittaa jenkkien tilastoja uusiksi
- Taas uusi kunnianosoitus legendalle – sarjan paras valmentaja!
- Hiihdon maailmancup päättyy USA:ssa – Iivo Niskasta ei nähdä
- Supertähdet dominoivat pörssiä – kolme satasen miestä
- Viimein voiton makuun – kovanaamat ulos, voitto Japaniin