Voi p…kele vaihtui ymmärrykseen – Huuhkajien keskikenttämies toivoo EM-huuman säilyvän
Joni Kauko ei kuulu kenties Huuhkajien suurimpia otsikoita vetäviin pelaajiin, mutta keskikentän urakkamies Kaukolla oli merkittävä rooli maajoukkueessa Huuhkajien saavutettua historiallisen EM-kisapaikan.
Kaikki oli valmiina ja odotukset kohti kesäkuuta korkealla, kunnes iski koronaa. Kaukoa harmitti aluksi kisojen siirtyminen vuodella eteenpäin, mutta nyt mies ymmärtää jo asian paremmin.
– Tuli kyllä aluksi vähän sellainen fiilis, että voi perkele. Sen jälkeen, kun tilanne maailmalla alkoi huononemaan, huomasin tilanteen vakavuuden ja ymmärsin päätöksen. Terveys edellä pitää mennä. Harmillista, mutta ihan oikea päätös, Kauko sanoo Palloliiton verkkosivuilla.
Kauko ei usko kisojen siirtymisen vaikuttavan hänen rooliinsa erityisemmin maajoukkueessa. Hän toivoo myös Suomen kansan jatkavan hurjaa kannatusta.
– Omalta osalta viime vuosi oli aivan huima. Ei olisi voinut seura- ja maajoukkueessa paljoa paremmin mennä. Toivotaan, että koko Suomen kisahuuma säilyy ensi kesään saakka. Uskon siihen vahvasti.
LUE MYÖS:
- Carolina aloitti vahvasti
- KuPS:n putki katkesi, Ilves yhä voitoitta
- KooKoo aloitti ryminällä – voitto kotiin Tampereelta
- Leijonaryhmä elää – kaksi ulos, yksi sisään
- Las Vegas jatkoon – Utahilta hyvä yritys, turhaan
- Lakers jatkoon ilman supertähteään
- Dallas ja Edmonton laulukuoroon
- Eurokilpailuissa taistellaan finaalipaikoista
- SaiPaa kiinnosti enemmän – pronssit Lappeenrantaan
- Sydney Crosby ja kumppanit lomille – Flyers jysäytti yllätyksen