Voi ei! Thaimaan luolasta pelastetut jalkapalloilijat eivät pääse katsomaan MM-kisojen finaalia!
Thaimaalainen jalkapallojoukkue, joka oli pitkään loukussa luolassa saatiin pelastettua viimeistä jäsentä myöten.
Pojat ovat herättäneet sympatiaa maailmalla uskomattomalla rohkeudellaan ja taisteluhengellään. Pojille ja valmentajalla luvattiin jopa paikat MM-kisojen finaaliotteluun, mikäli he pelastuvat luolasta ajoissa.
Iltalehti uutisoi, että poikien finaaliunelma jää kuitenkin vielä toistaiseksi haaveeksi, koska heidän terveydentilansa on vielä liian heikossa kunnossa, eikä se kestäisi hyvin matkustamista.
– Thaimaan jalkapalloliitto on ilmoittanut Fifalle, että hoitotoimenpiteiden vuoksi pojat eivät ole matkustuskuntoisia saapuakseen katsomaan MM-finaalia Moskovaan, kansainvälinen jalkapalloliitto sanoo tiedotteessaan.
– Fifa ajattelee ennen kaikkea poikien terveyttä. Etsimme tällä hetkellä uutta tapahtumaa, johon voisimme kutsua pojat, Fifa kertoo.
Lähde: Iltalehti
LUE MYÖS:
- Vegas nappasi ison voiton
- Aston Villa palasi pokaalikantaan
- Leijonat palaa kaukaloon – Sveitsi murskasi Slovenian
- Arsenal palasi mestariksi – City kompastui tiistaina
- Salon Vilpas koripallomestariksi
- Leijonat lepäsi, Slovenia yllätti taas
- Montreal välieriin – Buffalon upea kausi päätökseen
- Sidney Crosby laittoi syöttömyllyn päälle
- USA ei pystynyt edes kiusaamaan – Leijonat ylivoimaisia
- Valtteri Bottas: ylivoimainen voitto!