Viisi suomalaisseuraa 16 parhaan joukkoon Champions Hockey Leaguessa – HIFK ja JYP ulkona
Champions Hockey Leaguen ensimmäinen pudotuspelikierros pelattiin loppuun tiistaina. Seitsemästä kaukalossa olleesta suomalaisseurasta viisi pääsi jatkoon.
TPS ja JYP olivat suomalaisjoukkueista vastakkain. Avausottelu oli päättynyt 2-2, joten Turun illassa 4-1 voittanut TPS meni jatkoon yhteismaalein 6-3. TPS:n Dave Spina teki ottelussa kypärätempun eli kolme maalia.
– Dave tekee kentällä paljon töitä ja on ansainnut maaleja. Hyvä, että hän sai onnistumisia, se on tärkeää jatkon kannalta. Emme olleet alussa valmiita, sitä on nyt sattunut meille. Kaveri pelasi kuusi sekuntia ylivoimaa ja kiekko oli maalissa. Saimme rivit kuitenkin kasaan ensimmäisen erätauon jälkeen. Pystyimme sen jälkeen tekemään tarvittavat maalit, TPS-valmentaja Jani Kiviharju kertasi.
Tappara kaatoi kotonaan tshekkiläisen Vitkovicen 2-1, ja otti jatkopaikan maalein 4-1.
– Hyvä ja tasapainoinen peli. Pelasimme niin kuin tällainen peli kuuluu pelata. Emme menettäneet kiekkoja. Lähdimme pelaamaan normaalia peliä. Puolustimme hyvin ja hyökkäsimme hyvin päädyn kautta, sanoi Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola.
Kärpät ratkaisi ottelunsa Düsseldorfia vastaan jo avauserässä, ja voitti ensimmäisen erän maaleillaan 3-0.
– Me olemme ottaneet nämä pelit tosissaan ja joukkueelta oli erittäin hyvä valmistautuminen tähän otteluun. Tulimme heti siihen kovalla draivilla ja pääsimme 3-0 -johtoon. Siihenhän tämä peli sitten ratkesi, Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki myönsi.
Illan myöhäisotteluissa ratkaistiin vielä Lukon, Bluesin ja HIFK:n kohtalot.
Lukko voitti Red Bull Münchenin vieraissa 3-0 ja meni jatkoon yhteismaalein 8-3. Blues hävisi niinikään Saksassa Adler Mannheimille 2-3, mutta eteni avausottelun voittonsa turvin jatkoon maalein 6-4. HIFK hävisi Sveitsin mestarille Davosille. Davos voitti 5-2 ja otti jatkopaikan yhteismaalein 6-4.
Champions Hockey Leaguen seuraava pudotuspelikierros alkaa marraskuun 3. päivänä.
LUE MYÖS:
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Kalle Palander täräyttää: kaksi etua ottelussa Aleksi Valavuorta vastaan
- Aleksi Valavuori: huima paljastus kohutun nyrkkeilyottelun alla!
- Tanskan supermies harvinaiseen kerhoon
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Maailmanmestaruus Suomeen!
- Leijonat finaaliin – Kanada kaatui mahtiesityksellä
- PSG uusi mestaruutensa
- Sveitsi palautti Norjan maan pinnalle
- Tiesitkö: Jari Litmanen ei ole aina pelannut numerolla 10 – mitä muita numeroita hän käytti?
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Vatsatauti vaivaa Bayern-tähteä – Saksan maalivahti Manuel Neuer sivuun Italia-ottelusta
- Ferrari yllätti kilpailijatallin – ”Putoamme tuolilta”
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Arsenal havittelee ison rahan korvaajaa Danny Welbeckille
- Carolina finaaliin – Montreal lomille
- ESPN: Andres Iniesta suuntaamassa todella yllättävään osoitteeseen, eikä se ole Kiina
- Ghanan Kevin-Prince Boateng ei kainostele: ”Meidän täytyy voittaa mestaruus”
- Italialaislehti paljastaa: Niklas Moisander kuittaa puoli miljoonaa euroa enemmän kuin Perparim Hetemaj!