Veikkausliigassa kärkikolmikko tasapisteissä – luvassa huima mestaruustaistelu
Veikkausliigan kauden 2022 runkosarjassa pelattiin viikonloppuna 19. eli neljänneksi viimeinen kierros ja tilanne etenkin kärjessä tiivistyi todella tiukaksi.
Kierros käynnistyi lauantaina Pohjanmaalta, jossa kuuden parhaan joukkoon vahvasti pyrkivä SJK isännöi sarjakärki KuPS:aa ja niin ikään paikasta Mestaruussarjassa kamppaileva VPS karsijan paikalta pois pyristelevää FC Lahtea. SJK:n voitto KuPS:sta oli iso asia isännille ja muutti asetelmia myös kärkikamppailussa. FC Lahti puolestaan haki äärimmäisen tärkeät pisteet Vaasasta ja mutkisti samalla VPS:n tietä kuuden parhaan joukkoon.
Sunnuntaina tasapisteissä sijoilla 5. ja 6. olevat AC Oulu ja FC Inter kohtasivat todellisessa kuuden pisteen ottelussa, jonka AC Oulu vei miesalivoimasta huolimatta nimiinsä 1-0. Panoksia ei puuttunut Veikkausliigan klassikko-ottelustakaan, jossa kohtasivat peräkkäisillä sijoilla FC Haka ja HJK. HJK:n avausjakson lopun maalisuma toi voiton vieraille ja nosti HJK:n jakamaan kärkipaikkaa KuPS:n kanssa.
Sunnuntai-iltana kohtasivat vielä niin ikään kummallekin tärkeässä ottelussa sijoilla IFK Mariehamn ja Ilves. Ilves sai alavireisen jaksonsa käännetysti komeasti ja haki suurinumeroisen voiton Maarianhaminasta.
Kierros päättyi maanantaina Tapiolassa pelattuun Metroderbyyn FC Honka – HIFK. Hongan 4-1-voitto nosti isännät maalieron turvin ykkössijalle ja HIFK juuttui yhä kiperämpään asemaan sarjataulukon hännillä.
Veikkausliigan runkosarja jatkuu kolmanneksi viimeisellä ottelukierroksella tulevana viikonloppuna.
Veikkausliigakierros viikonloppuna:
Lauantai 20.8.:
17.00 SJK – KuPS 2-1 (1-1)
17.00 VPS – FC Lahti 2-3 (1-1)
Sunnuntai 21.8.:
16.00 AC Oulu – FC Inter 1-0 (0-0)
16.00 FC Haka – HJK 0-3 (0-3)
18.30 IFK Mariehamn – Ilves 1-5 (1-4)
Maanantai 22.8.:
18.00 FC Honka – HIFK 4-1 (1-0)
Lähde: Veikkausliigan tiedote
LUE MYÖS:
- Jännittäviä hetkiä NBA:ssa – tuleeko lisää joukkueita?
- Kolmien olympialaisten kävijä sanoi hyvästit
- Ja taas on herkkua tarjolla – katseet kiinnittyvät Madridiin ja Pariisiin
- Viljami Sinisalon asema vahvistuu?
- Liigan pudotuspelit alkavat – miten käy HIFK:n?
- Kotimaisen jalkapallon ensimmäinen pokaali ratkaistaan
- Nuori supertähti putsasi pöydän
- Jo aiemmin tehokkain, nyt nousua maalitilastossa – Patrick Kane laittaa jenkkien tilastoja uusiksi
- Taas uusi kunnianosoitus legendalle – sarjan paras valmentaja!
- Hiihdon maailmancup päättyy USA:ssa – Iivo Niskasta ei nähdä