Veikkausliigaseuran kapteenilta kovaa tekstiä otteluohjelmasta – ”Miten edes mahdollista?”
Kuva: Getty Images
Jalkapallon Veikkausliigan runkosarjavaihe pelataan loppuun tällä viikolla. Runkosarjavaiheen jälkeen jokaisella 12 joukkueella on pelattuna 22 ottelua, ja kuusi ensimmäistä joukkuetta pelaa loppukauden mestaruussarjassa ja kuusi viimeistä haastajasarjassa.
Kilpailu kuuden parhaan joukkoon käy kuumana, sillä kuudennesta sijasta kisaavat vielä IFK Mariehamn, SJK, FC Lahti ja HIFK. Kaikki seurat ovat kahden pisteen sisällä toisistaan, mutta HIFK:lla on peli vähemmän pelattuna. Se kohtaa tänään tiistaina Ilveksen Tampereella.
Joku joukkueista voi nousta viidenneksikin, jos FC Honka häviää oman ottelunsa ja esimerkiksi HIFK voittaa Ilveksen ja viimeisen runkosarjan ottelunsa.
Päätöskierroksella riittää panoksia, mutta ottelut pelataan silti hiukan yllättäen eri aikaan. Lauantaina pelataan neljä ottelua kolmeen eri kellonaikaan, sunnuntaina kaksi peliä eri aikaan.
Käytännössä FC Lahti ja IFK Mariehamn saavat etulyöntiaseman, sillä lauantain jälkeen joukkueet tietävät, mitä niiltä vaaditaan sunnuntaina siihen, että paikka mestaruussarjassa varmistuu. IFK:lle saattaa riittää kuuden joukkoon tasapelikin.
Tilanne tuli Kuopion Palloseuran kapteenille Petteri Pennaselle täytenä yllätyksenä. Pennanen hämmästeli asiaa Twitterissä.
– Nyt vasta osui silmiin, että Veikkausliigan runkosarjan viimeiset pelit ei ole samaan aikaan tai edes samana päivänä. Miten edes mahdollista, että tallainen hyväksytty? Pennanen hämmästeli twiitissään ja lisäsi aihetunnisteeksi sanan ”farssi”.
KuPS kohtaa SJK:n omassa ottelussaan lauantaina.
Jos alla oleva twiitti ei aukea, katso se täältä.
Nyt vasta osu silmiin, että #Veikkausliiga runkosarjan viimeiset pelit ei ole samaan aikaan tai edes samana päivänä. Miten edes mahdollista että tällänen hyväksytty? #farssi
LUE MYÖS:
- Jo aiemmin tehokkain, nyt nousua maalitilastossa – Patrick Kane laittaa jenkkien tilastoja uusiksi
- Taas uusi kunnianosoitus legendalle – sarjan paras valmentaja!
- Hiihdon maailmancup päättyy USA:ssa – Iivo Niskasta ei nähdä
- Supertähdet dominoivat pörssiä – kolme satasen miestä
- Viimein voiton makuun – kovanaamat ulos, voitto Japaniin
- Kotkat liitävät taas – palkintokorokesija!
- Kimi Antonelli kuittasi voiton Kiinassa
- Norjalaiset ylivoimaisia kotiladullaan
- Suomalaiset muistelevat kaiholla – Kimin paalupaikalle
- Matias Maccelli tehoili, Miro Heiskanen loisti