Veikkausliigaseura solmi kaksi jatkosopimusta – lisää sopimuksia luvassa loppuviikolla
VPS on käyttänyt Mikko Viitikon ja Jonas Leväsen sopimuksissa olleet optiot. Sen myötä molemmat pelaajat jatkavat seurassa myös ensi kaudella.
Suomen alle 21-vuotiaiden poikien maajoukkueeseen kuuluvalle topparille Viitikolle on merkattu tällä kaudella minuutteja 11 Veikkausliigan ottelussa.
Vasenjalkainen toppari on isokokoinen ja monipuolinen pelaaja, joka tuli ”Vepsuun” kaudelle 2015 HJK:sta 2+1-vuotisella sopimuksella. Viitikon edesottamukset ovat olleet kauden aikana mallikkaita. Topparit ovat pelanneet tällä sesongilla hyvin tasapuolisesti.
Levänen puolestaan saapui täksi kaudeksi VPS:ään 1+1-vuotisella kontrahdilla. Levänen on osoittautunut todelliseksi läpimurtopelaajaksi, sillä viime kaudella kakkosdivisioonaa ja sitä ennen vain muutaman liigaottelun Hongan paidassa pelannut laitapuolustaja on esiintynyt terävästi edukseen kaikkiaan 18 liigakamppailussa. Liukkaasti liikkuva Levänen on laitapakin tontin lisäksi pelannut laiturina ja tehnyt kaudella yhden maalin ja antanut yhden maalisyötön.
VPS pelaa seuraavan ottelunsa keskiviikkona, kun se kohtaa SJK:n Pohjanmaan paikalliskamppailussa Vaasassa.
VPS:n sivuilla julkaistussa uutisessa vaasalaisseura kertoi myös, että sopimusuutisia on luvassa lisää loppuviikosta.
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonat, Ohjelma, TV, Joukkue
- Jättipaukku Suomen Cupissa – uransa päättänyt hiihtotähti palaa kisaladuille!
- UC: Kokenut puolustaja päätyi Jokereiden sijasta Tapparaan – ”Yllätys”
- Käsittämätön päätös: Venäjä jääkiekon MM-kisoihin Ukrainan tilalle?
- Cadillac: Valtteri Bottas sivuun
- Vuokatin Suomen Cup 2026 – tässä osallistujat, joukkueet ja lähtölistat
- IL: Suomalaiskiekkoilija luuli maajoukkueuransa olevan ohi – sitten soi puhelin
- Jättipaukku vedonlyöntimarkkinoille: Veikkaus ja Viaplay aloittavat yhteistyön
- Yle värväsi uuden hiihtoasiantuntijan – taustalla raju välirikko maajoukkueen kanssa
- Antti Mäkiseltä jättipaljastus Patrik Laineesta: Salainen neuvottelu NHL-seuran kanssa
- Antti Mäkiseltä jättipaljastus Patrik Laineesta: Salainen neuvottelu NHL-seuran kanssa
- Yle värväsi uuden hiihtoasiantuntijan – taustalla raju välirikko maajoukkueen kanssa
- IL: Suomalaiskiekkoilija luuli maajoukkueuransa olevan ohi – sitten soi puhelin
- Jonne Virtanen huomasi pelaajansa vaisuuden – yksi kysymys paljasti totuuden