Veikkausliigan alkukauden ykköstykki Timo Furuholm: ”Ei tehdä liian isoja johtopäätöksiä vielä”
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigan maalipörssin kärkipaikalle keikkuu neljää osumallaan FC Interin kokenut Timo Furuholm. Inter on voittanut neljästä pelaamastaan ottelusta kolme ja kausi on lähtenyt hyvin käyntiin.
Furuholm ei kokeneena pelaajana lähde leijumaan, mutta myöntää että voitot muun muassa Ilveksestä ja HJK:sta ovat maistuneet.
– Totta kai jokainen tietää millaisella ryminällä esimerkiksi HJK on tullut tähän kauteen ja mitkä heidän tavoitteensa ovat. Tietysti se voitto antaa uskoa siihen, että olemme tehneet asioita oikein, Furuholm sanoo Suplan Veikkausliiga-podcastissa.
– Ei pidä kuitenkaan liian isoja johtopäätöksiä tehdä suuntaan tai toiseen, mutta alku on ollut ihan lupaava.
Neljä maalia on myös kelpo saldo yhtä monesta pelatusta ottelusta, mutta Furuholm pitää tämänkin asian suhteen jalat maassa.
– Ei siitäkään liikoja pidä päätellä, mutta totta kai hyökkääjälle on aina hyvä fiilis tehdä maaleja ja erityisesti maaleja, joilla voitetaan otteluita. Iso kiitos tästä kuitenkin kuuluu joukkuekavereille, Furuholm kiittelee.
Interin ottelut jatkuvat keskiviikkoiltana vielä tappioitta olevan FC Hongan vieraana. Kello 18.30 alkavaa ottelua voi muiden Veikkausliigaotteluiden tapaan seurata suorana lähetyksenä Ruutu-palvelusta.
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Nyt sattui nolosti: KHL-pelaaja jätti suomalaistoimittajan kylmäksi – katso video
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- Arsenal havittelee ison rahan korvaajaa Danny Welbeckille
- HIFK hankki entisen maajoukkuepelaajan – ”Muurinen oli yksi iso syy siirtoon”
- Tallinnan KHL-hankkeen puuhamies: ”Haluamme nostaa virolaisen jääkiekon Jokerien tasolle”
- Tero Pitkämäellä yksi MM-muisto ylitse muiden – ”Se jätti pikkupoikaan jäljen”
- Alppitähti Lindsey Vonn juhlisti synttäreitään viattomalla bikinikuvalla – fanit sekosivat: ”P**seesi on mieletön”