Tuore, kipeä muisto varjostaa ”Friendly Derbya” – ”Se oli tärkeä päivä…”
Englannin Valioliigassa pelataan lauantaina neljä ottelua. Suurin huomio kiinnittyy Liverpoolin derbyyn paikallisen FC:n ja Evertonin välillä. Kauden ensimmäinen kohtaaminen on jäänyt monen FC Liverpool -fanin mieleen kauden yhtenä käännekohtana: eikä näissä ajatuksissa sivuta tämän derbyn lempinimeä ”Friendly Derby” vaan ajatukset ovat ihan toisenlaiset. Tuossa ottelussa nimittäin loukkaantui Virgil van Dijk eikä häntä ole kentällä nähty sen jälkeen.
– Se oli tärkeä päivä… ilman muuta, sanoi Liverpoolin manageri Jürgen Klopp ennen ottelua muistellen Evertonin maalivahti Jordan Pickfordin holtitonta ulostuloa.
– Viikko myöhemmin, kun saimme tiedon Virgilin vamman vakavuudesta, oli todella hyvä, ettemme pelanneet Evertonia vastaan silloin. Sanotaan nyt tällä tavalla. Mutta nyt siitä on jo aikaa. Me emme asiaa ajattele, mutta kyseessä on silti derby ja se on riittävä motivaattori.
Motivaatio-ongelmia ei kummallakaan ole. Sen takaa sarjataulukko. Liverpool on valahtanut taulukossa sijalle kuusi ja Everton on ottelun vähemmän pelanneena vain kolme pistettä perässä. Liverpoolin viime ajat Valioliigassa ovat olleet synkkiä, joten kurssin on pikaisesti käännyttävä. Viikolla tullut voitto Mestarien liigassa antoi varmasti positiivista virettä, mutta eri kilpailuista on kyse. Joka tapauksessa on selvää, että paineet ovat kotijoukkueella, Liverpoolilla.
”Tapaus Van Dijkista” johtuen paikallinen Metropolitan police on varmasti ainakin salaa tyytyväinen, että ottelu pelataan tyhjälle katsomolle. Tunteet olisivat taatusti katsomossa pinnassa eikä olisi mitenkään sanottua, että ”Friendly derby” olisi ollut lehtereillä ihan niin veljellinen kuin yleensä.
Liverpoolin ja Evertonin välinen ottelu alkaa 19.30. Päivän muut pelit ovat Southampton-Chelsea (14.30), Burnley-WBA (17.00) ja Fulham-Sheffield U (22.00). Kaikki nämä ottelut tulevat suorina lähetyksinä V sportin kanavilta ja Elisa viihde Viaplay -palvelusta.
- Jättipaukku Suomen Cupissa – uransa päättänyt hiihtotähti palaa kisaladuille!
- UC: Kokenut puolustaja päätyi Jokereiden sijasta Tapparaan – ”Yllätys”
- Käsittämätön päätös: Venäjä jääkiekon MM-kisoihin Ukrainan tilalle?
- Cadillac: Valtteri Bottas sivuun
- Vuokatin Suomen Cup 2026 – tässä osallistujat, joukkueet ja lähtölistat
- IL: Suomalaiskiekkoilija luuli maajoukkueuransa olevan ohi – sitten soi puhelin
- Jättipaukku vedonlyöntimarkkinoille: Veikkaus ja Viaplay aloittavat yhteistyön
- Yle värväsi uuden hiihtoasiantuntijan – taustalla raju välirikko maajoukkueen kanssa
- Antti Mäkiseltä jättipaljastus Patrik Laineesta: Salainen neuvottelu NHL-seuran kanssa
- Rukan maailmancup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv-lähetykset ja tulokset
- Antti Mäkiseltä jättipaljastus Patrik Laineesta: Salainen neuvottelu NHL-seuran kanssa
- Lähteet: SHL-seura jäi nuolemaan näppejään – Tommi Niemelä valitsi HIFK:n
- Jonne Virtanen huomasi pelaajansa vaisuuden – yksi kysymys paljasti totuuden
- Yle värväsi uuden hiihtoasiantuntijan – taustalla raju välirikko maajoukkueen kanssa