Triplahaaveet säpäleiksi, sensaatio! – ”Olimme rohkeita”
Yksi viime vuosien suurimmista jalkapallosensaatioista nähtiin keskiviikkona Saksan DFB-cupissa. Tämän hetken hallitseva mestari lähes jokaisessa kilpailussa, Bayern München, putosi cupista jatkosta Holstein Kielin käsittelyssä.
Se, että toiseksi ylimmän sarjatason joukkue pudottaa ylimmän sarjatason joukkueita, ei ole cupeissa harvinaista. Mutta se, että Bayern olisi joukkue, joka liukastuu banaaninkuoreen, on todellinen harvinaisuus. Samalla joukkueen haaveet triplamestaruudesta menivät kiville – toisaalta DFB-cupille tämä oli parasta, mitä voi tapahtua: nyt muillakin on mahdollisuus cup-mestaruuteen.
V sportin ja Elisa viihde Viaplayn katsojat näkivät huikean ottelun. Lunta tuli vaakasuoraan, tuuli oli kova ja olosuhteet muutenkin karut Holstein Kielin, luonnollisesti tyhjällä, kotistadionilla. Bayern pelasi aloitti nimekkäällä joukkueella, joskin esimerkiksi Robert Lewandowski aloitti penkillä. Bayern oli jo jatkopaikassa kiinni, mutta Holstein Kiel tuli rinnalle ottelun viidennellä lisäaikaminuutilla, kun Hauke Wahl tasoitti ottelun epäonnistuneella puskulla – epäonnistuneella siksi, että hän ei osunut palloon päällään vaan selällään!
Jatkoaika oli totaalista yhtä maalia, mutta Holstein Kiel kesti uhrautuvan puolustamisen kautta. Lopussa useampikin kotijoukkueen pelaaja nilkutteli suojaamaan omaa maaliaan, joka onnella ja uhrautumisella kesti esimerkiksi vaihdosta kentälle tulleen Lewandowskin yritykset.
Rangaistuspotkut ratkaisivat. Tuuli oli tuossa vaiheessa jo niin kova, että useampikin pelaaja joutui asettelemaan palloa pilkulle uudemman kerran tuulen siirrettyä sitä. Kaikki viisi ensimmäistä laukojaa molemmilta onnistuivat ja ratkaisu syntyi kuudensissa vetäjissä. Bayernin Marco Roca epäonnistui ja Kielin Fin Bertels ei. Manuel Neuer ja Bayern oli löyty.
– Tällaista ei tapahdu joka päivä, ja tulemme muistamaan tämän pitkään. Puolustimme järkevästi ja olimme rohkeita, Holstein Kielin päävalmentaja Ole Werner iloitsi.
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Pelicans tarrasi CHL:ssä pudotuspelipaikkaan – Ilves putosi
- Mikko Rantanen iski hattutempun kauden avauksessa
- Aleksander Barkov teki historiaa NHL-kauden avauksessa – liittyi Wayne Gretzkyn ja Jaromir Jagrin kerhoon
- Kilpailuta laina netissä, niin voit säästää helposti huomattavia summia
- Valioliigan kärkikolmikko vahvoilla
- Huuhkajahyökkääjä loistavassa iskussa
- Huuhkaja-hyökkääjä palasi pitkän tauon jälkeen
- New Jersey kaatoi Buffalon toistamiseen – kauden ensimmäinen suomalaispiste
- NHL-kausi starttasi
- NHL starttaa perjantaina – Viaplay esittää kaikki ottelut suorana