TPS:n roolipelin mestari: ”Pelaan omilla vahvuuksillani”
TPS:n vahvan loppusyksyn yksi takuumiehistä on kokenut Juhani Jasu. Jasun rinnalla on pelannut kauden aikana tehomiehiä, viimeksi Lauri Pajuniemi ja Markus Nurmi.
Jasun tehtävä ketjussa on selvä.
– He ovat tosi taitavia hyökkäyspään pelaajia ja taitureita. Työnjako on aika selvä – itse enemmän varmistan ja se antaa heille vapauksia, Juhani Jasu pohti Liiga.fi:n haastattelussa.
– Pelaan omilla vahvuuksilla. On sen verran pelejä ja ikää, että on aika selkeää, missä itse olen hyvä. Ihan hyvin olen roolissani onnistunut, paljon on tullut luottoa ja peliaikaa.
Juhani Jasun nimeä turha etsiä kovin korkealta pistepörssistä. Sen sijaan muista tilastoista kyllä. Wisehockeyn datan mukaan on voittanut TPS:n miehistöstä eniten kaksinkamppailuja. Lisäksi hän on luistellut kauden aikana eniten sarjavitosen joukkueesta.
– Oho, jotenkin yllättävää. En oikeastaan tiennyt, että tuollaista kaksinkamppailutilastoa pidetään. Tietysti tuo on yksi tehtävistä… Sitä kuitenkin yrittää tuoda esimerkkiä niin peleissä kuin treeneissäkin. Olen kuitenkin kokenut pelaaja nuoressa joukkueessa, Jasu kertoi Liiga.fi:n haastattelussa.
– Luistelumäärä on ehkä sellainen tilasto, jossa voisin kuvitella olevani korkealla. Olen saanut paljon pelata, tulee luisteltua. Se kuuluu asiaan.
Seuraavan kerran Juhani Jasu kaunistelee tilastojaan tiistaina, kun TPS kohtaa kotonaan Pelicansin.
LUE MYÖS:
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Antti Aalto lensi pisteille Falunissa
- Arsenal vankisti sarjajohtoaan Valioliigassa
- Suomen joukkue Rukan maailmancupin osakilpailuun nimetty
- Las Vegasin osakilpailussa skandaali – molemmt McLarenit hylättiin
- Lando Norris paalupaikalle Las Vegasissa
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Lukko jyräsi jatkoon CHL:ssä
- Oliver Kapanen pörssikärkeen
- Anaheim-kapteenilta upeaa heittäytymistä – fani sai kuulla tulevan esikoisensa sukupuolen uskomattomalla tavalla!
- Dopingkäryt jatkuvat: Nyt kärähti keihään hopeamitalisti!
- HJK:lle massiivinen takaisku ennen Mestarien liigan elintärkeää ottelua – luottopelaajan kausi ohi!
- Huuhkajat hurjina maailmalla
- Jordanin Jäljillä: Video – suomalaispelaajalle dramaattinen tappio
- Kroppa kunnossa! Kaisa Mäkäräinen uiskentelee bikineissä – katso kuvat
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Marca: Herkkä Gerard Pique purskahti itkuun ottelun jälkeen – ”Tämä on ollut kauhein kokemukseni”
- Valmentaja paljasti: Manchester Unitedin kapteeni vaihtuu – ”Hän on lähdössä”
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus