TPS:n viime kauden puhutuin pelaaja, maaleja kuin liukuhihnalta tehnyt Lauri Pajuniemi muisteli TPS:n sivujen haastattelussa hetkeä, kun maalinälkä yltyi ja oma vaatimustaso kasvoi.

– En osannut sitä alkukaudesta vielä ajatella, mutta silloin, kun tein maalin, niin tyydyin siihen ja ajattelin, että työ on tehty ja paikka seuraavan pelin kokoonpanossa on ansaittu, Pajuniemi kertoo TPS:n sivuilla.

– Asia kirkastui, kun pelasimme Helsingissä IFK:ta vastaan ja New York Rangersin scoutit olivat paikalla. Tein maalin, mutta pelin jälkeen he sanoivat huomanneensa heti, että maalin jälkeen pelaamisestani huokui tyytyväisyys. En sen jälkeen mennyt enää niin paljon maalille ja pelasin varman päälle. He sanoivat, että maalin jälkeen pitää yrittää vielä kovempaa. Pitää haluta tehdä se toinen maali ja vaikka kolmaskin maali.

Palaute herätti Pajuniemen haluamaan enemmän. Tämän jälkeen maalihimo syttyi ja Pajuniemi lopulta paukutteli 26 maalia.

– Se oli varmaan kauden suurin oivallus, että jos aion olla johtava pelaaja, niin se yksi maali ei vain riitä. Minulla oli kuitenkin joka pelissä paikkoja ja jäätävä määrä laukauksia. En voi vain mennä ja tehdä yhtä maalia ja sen jälkeen siirtää vastuuta muille, Pajuniemi kertoi TPS:n verkkosivuilla.

Lauri Pajuniemi on New York Rangersin varaus ja useissa spekulaatioissa maalipyssyä on viety hyvinkin nopealla aikataululla rapakon taakse.