Toronto vei divisioonan kärkiottelun – tuttu ratkaisija iski jälleen!
Toronto Maple Leafs jatkaa edelleen NHL:n Pohjoisen divisioonan kärjessä ja myös koko NHL-liigassa eniten pisteitä keränneenä joukkueena. Toronto voitti oman divisioonansa kärkiottelussa Winnipegin jatkoajalla maalein 4-3. Ratkaisumaalin tekijän nimi ei ole yllätys: se on Auston Matthews, joka teki maalin numero 21 tällä kaudella.
Muutenkin tutut tehomiehet olivat ottelussa esillä: Winnipegin Nikolaj Ehlers teki joukkueensa maaleista kaksi ja Toronton maaleista Mitch Marner ja William Nylander iskivät kumpikin yhden.
Yön kierroksen yllätys nähtiin Detroitissa, kun Red Wings muisteli hetkellisesti menneitä aikoja ja taikoi vahvan peliesityksen kotikentällään. Hallitseva mestari Tampa Bay kaatui maalein 6-4.
New Yorkissa Boston antoi jonkinlaisen vastauksen tehoja kaipailleelle GM Don Sweeneylle – Bruins voitti Rangersin puhtaasti 4-0 ja tehomiehenä hääräsi kolmen syöttöpisteen Brad Marchand. Sweeney oli voimakkaasti vaatinut muitakin kuin ykkösketjua nousemaan esiin ja joukkueen monivuotinen luottomies David Kreijci vastasi osaltaan huutoon tekemällä kauden ensimmäisen maalinsa.
V sport kanavat ja Elisa viihde Viaplay näyttävät kauden NHL-ottelut suorina lähetyksinä.
LUE MYÖS:
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Antti Aalto lensi pisteille Falunissa
- Arsenal vankisti sarjajohtoaan Valioliigassa
- Suomen joukkue Rukan maailmancupin osakilpailuun nimetty
- Las Vegasin osakilpailussa skandaali – molemmt McLarenit hylättiin
- Lando Norris paalupaikalle Las Vegasissa
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Lukko jyräsi jatkoon CHL:ssä
- Oliver Kapanen pörssikärkeen
- Kroppa kunnossa! Kaisa Mäkäräinen uiskentelee bikineissä – katso kuvat
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Antti Aalto lensi pisteille Falunissa
- Arsenal vankisti sarjajohtoaan Valioliigassa
- Jordanin Jäljillä: Video – suomalaispelaajalle dramaattinen tappio
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Marca: Herkkä Gerard Pique purskahti itkuun ottelun jälkeen – ”Tämä on ollut kauhein kokemukseni”
- Valmentaja paljasti: Manchester Unitedin kapteeni vaihtuu – ”Hän on lähdössä”
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Lando Norris paalupaikalle Las Vegasissa