Tiesitkö…
Kuva: Getty Images
Että Ranskan MM-lopputurnauksessa 1938 Italia voitti ensimmäisenä maana maailmanmestaruuden vieraalla maaperällä.
Myös kotikisoissaan 1934 maailmanmestaruuden vienyt Italia vei näin toisen tittelin peräkkäin – temppuun ei ole sittemminkään pystynyt mikään muu maa kuin Brasilia 1958 ja 1962.
Kisojen myöntäminen Ranskalle aiheutti voimakkaan reaktion vuorotteluperiaatetta odottaneessa Etelä-Amerikassa ja tämän myötä Argentiina ja Uruguay jäivät sivuun koko karkeloista. Lopputurnaukseen karsittiin edelliskerran tapaan, mutta joukkueita mukana oli lopulta vain 15, sillä Saksa ehti liittää Itävallan itseensä karsintojen ja lopputurnauksen välissä, eikä tyhjää Itävallan saavuttamaa paikkaa täytetty.
Lopputurnaus pelattiin toisen – ja viimeisen – kerran suoraan pudotuspeleinä. Finaalissa kohtasivat Italia ja Unkari. Italia oli jo avauskierroksella kovilla ja voitti Norjan vasta jatkoajan jälkeen. Maan maaliero kolmesta ottelusta ennen finaalia oli 7-3. Unkari sen sijaan lasketteli finaaliin maalierolla 13-1.
Finaalissa Italia oli kuitenkin vahvempi maalein 4-2 sekä Gino Colaussin että Silvio Piolan osuttua kahdesti.
LUE MYÖS:
- Viaplay esittää jokaisen testipäivän kokonaisuudessaan
- Arsenal jatkaa tuplajahtia
- FA Cupissa tärähti jälleen yllätys – alasarjajoukkue pudotti Valioliigajoukkueen
- Bahrainin testit päätökseen – Valtteri Bottaksella vaikea päätöspäivä
- Valtteri Bottas säväytti F1-testeissä
- F1-testit pyörähtivät käyntiin Bahrainissa – Valtteri Bottas pääsi vauhtiin
- Viaplayn dokumenttisarja ”Max Verstappen – New Ground” katsottavissa yksinoikeudella
- F1-testit jatkuvat Bahrainissa keskiviikkona
- Arsenal jatkaa kärjessä – Manchester City huippuottelun voittoon
- Oliver Lindell oli kiinni turnausvoitossa – uran paras sijoitus
- Peter Ahola valaisee mitä tekee joukkueen GM
- Ihana nainen rannalla! Kerttu Niskanen esittelee treenattua bikinikroppaansa – katso kuvat
- Kroppa kunnossa! Kaisa Mäkäräinen uiskentelee bikineissä – katso kuvat
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Bahrainin testit päätökseen – Valtteri Bottaksella vaikea päätöspäivä
- F1-testit jatkuvat Bahrainissa keskiviikkona
- Minsk terveiset 20.5.2014
- Viaplay esittää jokaisen testipäivän kokonaisuudessaan
- Arsenal jatkaa tuplajahtia
- FA Cupissa tärähti jälleen yllätys – alasarjajoukkue pudotti Valioliigajoukkueen