Teemu Pukin osumat laiha lohtu – Portugali jyräsi Huuhkajat
Huuhkajat aloitti kesän maaottelunsa EM-kisoihin valmistautuvaa Portugalia vastaan. Portugali oli vahvempi numeroin 4-2.
Portugali oli heti ottelun alusta saakka vahvasti niskan päällä koko ottelun ajan. Lopulta Portugali siirtyi 17. minuutilla johtoon, kun Ruben Dias pääsi kulmapotkusta puskemaan Portugalille johtomaalin.
Portugali loi painetta ja toinen maali nähtiin ensimmäisen puoliajan lisäajalla. Anssi Suhonen rikkoi portugalilaispelaajaa rangaistusaleen rajoilla ja VAR-tarkastuksen jälkeen tilanteesta tuomittiin rankkari. Diogo Jota laukoi pallon varmasti verkkoon.
Toisen puoliajan alussa Portugali pääsi pyörittelemään palloa Suomen rangaistusalueen tuntumassa ja lopulta Bruno Fernandes pääsi lataamaan komeasti yläkulmaan Portugalin kolmannen maalin. Reilun tunnin kohdalla Teemu Pukki ja Robin Lod tulivat kentälle ja 73. minuutilla Minnesota Unitedin kaksikon yhteistyö toimi, kun Lod vapautti Pukin läpiajoon ja Pukki tsippasi pallon yli Portugalin maalivahdin.
Muutama minuutti myöhemmin Pukki oli taas asialla, kun Matti Peltola vapautti Pukin ja hän sijoitti jälleen varmasti verkkoon. Suomen takaa-ajo lysähti kuitenkin, kun Fernandes pääsi Suomen puolustuksen virheen jälkeen kuittaamaan illan toisen maalinsa.
Suomi oli ottelussa kokonaisuudessaan lähes ylivoimainen ja Pukin maalit olivat Suomen ainoat paikat ottelussa. Portugalilla maalintekoyrityksiä oli peräti 24.
Ottelussa nähtiin kolme debytanttia, kun Juho Talvitie, Casper Terho ja Leo Walta tekivät ensiesiintymisensä Huuhkajissa.
Huuhkajien pelit jatkuvat perjantaina, kun se kohtaa vieraskentällä Skotlannin.
Huuhkajien kokoonpano:
1 Lukas Hradecky (C)
3 Richard Jensen
4 Robert Ivanov
7 Matti Peltola
9 Benjamin Källman > 65′ 10 Teemu Pukki
11 Oliver Antman > 65′ 26 Casper Terho
16 Anssi Suhonen > 81′ 24 Leo Walta
17 Nikolai Alho > 46′ 13 Pyry Soiri
19 Urho Nissilä > 65′ 8 Robin Lod
22 Ilmari Niskanen
25 Juho Talvitie
LUE MYÖS:
- Viaplay esittää jokaisen testipäivän kokonaisuudessaan
- Arsenal jatkaa tuplajahtia
- FA Cupissa tärähti jälleen yllätys – alasarjajoukkue pudotti Valioliigajoukkueen
- Bahrainin testit päätökseen – Valtteri Bottaksella vaikea päätöspäivä
- Valtteri Bottas säväytti F1-testeissä
- F1-testit pyörähtivät käyntiin Bahrainissa – Valtteri Bottas pääsi vauhtiin
- Viaplayn dokumenttisarja ”Max Verstappen – New Ground” katsottavissa yksinoikeudella
- F1-testit jatkuvat Bahrainissa keskiviikkona
- Arsenal jatkaa kärjessä – Manchester City huippuottelun voittoon
- Oliver Lindell oli kiinni turnausvoitossa – uran paras sijoitus
- HJK sai pistetilinsä auki Eurooppa-liigassa
- 555 237 619 euroa neljässä vuodessa – ajaako Lionel Messi Barcelonan konkurssin partaalle?
- Sebastian Aho tehoili – Matias Maccellille kaksi maalia
- Ihana nainen rannalla! Kerttu Niskanen esittelee treenattua bikinikroppaansa – katso kuvat
- Kommentti: Danger on uuden nimensä veroinen
- Hyi! Nolo kuva NHL-tähti Jesse Puljujärvestä leviää somessa – ”Iljettävää”
- Keihään lajivalmentaja: ”Onko harjoittelussa vikaa, kun sieltä ei nousta?”
- Kimmo Timonen Leijonien nuorukaisista: ”Jouduin esittäytymään”
- Koskettava video edesmenneestä SM-liigatähdestä – yritti selviytyä yksin
- Kuva: Barcelonan luottopelaaja saapui Suomeen lomailemaan, mukana myös artistivaimo Shakira